Ajankohtaista

Xamk panostaa järvikalaan

27.02.2018 Ajankohtaista, Blogi, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ottaa vahvan roolin Etelä-Savossa järvikalan käytön edistämisessä. Järvikalan tuotekehitystä, logistiikkaa, saalistietojen sähköistä ilmoittamista, kannattavaa kalataloa, uudenlaisia järvikalan myyntitapoja sekä elämyksellistä kalastusmatkailua kehitetään Xamkissa neljässä eri hankkeessa. Henkilöstön kalatalousosaamista on vahvistettu myös palkkaamalla uusia asiantuntijoita.

 -Järvikalan tuotekehitystä on tehty lukuisissa hankkeissa niin Etelä-Savossa kuin eri puolilla Suomea. Kehitetyt tuotteet ovat saaneet hyvän vastaanoton ja kuluttajat, vähittäiskauppa ja ammattikeittiöt ovat valmiita niiden käyttöön. Tuotannon kaupallistaminen on kuitenkin ollut haasteellista. Xamkissa käynnistyvissä kalahankkeissa kehitetään toimintaa koko kalaketjussa saaliista aina kuluttajan lautaselle asti, tutkimuspäällikkö Teija Rautiainen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta kertoo.

Särkikalojen kalastus poistaa vesistöstä ravinteita, vähentää rehevöitymistä ja hoitaa kalakantoja. Syystäkin ekologisen maineen saaneita särkikaloja halutaan käyttää enemmän elintarvikejalostuksessa. Jalostuksen ongelma on ollut tarvittavan särkikalan tasainen ja riittävä saatavuus sekä jalostustoiminnan kannattavuus.

Näihin ongelmiin haetaan ratkaisua Nostetta särkikaloista – vajaasti hyödynnetyn kalan kalatalo -hankkeessa. Yhteistyössä Itä-Suomen kalatalousryhmän kanssa selvitetään taloudellisesti kannattavan, vajaasti hyödynnettyjä kalalajeja eli lähinnä särkikaloja käsittelevän kalatalon liiketoiminnan mahdollisuuksia.  Särkikalojen keräilyn ja kuljetuksen logistiset ratkaisut -hankkeessa puolestaan haetaan uusia ratkaisuja kannattavaan logistiikkaan ja käsittelyprosessissa hyödynnettävään konekantaan.

-Yhä tärkeämmäksi on tullut ruoan jäljitettävyys. Järvikalan jäljet – saalistietoa ja kestävyyttä -hankkeessa hyödynnetään Xamkin kehittämää Järvikala.fi –mobiilisovellusta, jolla järvikalan reitti ja lämpötilahistoria voidaan jäljittää kalastajalta myyntipaikalle saakka. Sovellusta kehitetään ammattikalastajan työkaluksi pakollisten saalistietojen ilmoittamiseen viranomaisille, Teija Rautiainen kuvaa. Samalla selvitään myös, voidaanko näitä tietoja käyttää sisävesikalastuksen kestävyyden todentamisessa.

Myös uudenlaisia myyntikanavia etsitään järvikalalle, kun Fisu-postilla laitetaan järvikalat liikkeelle. Hankkeessa kartoitetaan järvikalan myyntimahdollisuuksia ja muun muassa pilotoidaan Fisu-postien eli järvikalan myyntikonttien toiminta.

Kalastusmatkailu on vesistörikkaassa Itä-Suomessa suosittu matkailun ohjelmapalvelu. Fish & Eat –hankkeessa kehitetään kalastusmatkailun ruokatuotteita.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kalataloushankkeiden rahoittajina ovat Sitra, Etelä-Savon maakuntaliitto ja ELY-keskus/ Itä-Suomen kalatalousryhmä, Euroopan meri- ja kalatalousrahasto.

Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Luomun suosio jatkaa kasvuaan

21.02.2018 Ajankohtaista, Blogi, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

 

Pro Luomun uusien tilastojen mukaan luomun myynnin kasvu Suomessa jatkuu edelleen. Viime vuonna luomutuotteita myytiin päivittäistavarakaupassa 309 miljoonalla eurolla, mikä oli 13 % edellisvuotta enemmän. Vähittäiskaupan elintarvikemyynnistä 2,3 % on luomua.

Luomun myynti lisääntyi viime vuonna lähes kaikissa tuoteryhmissä. Suhteellisesti eniten kasvoi luomumehujen ja -mehukeittojen, kuumien juomien eli erityisesti luomukahvin sekä luomujogurttien ja muiden maitopohjaisten luomuvälipalojen myynti.

– Vahvan kasvun takana ovat sekä kuluttajatrendit että uudet tuotteet. Parhaimmillaan ne osuvat yhteen, jolloin uutuustuote nostaa koko tuoteryhmän myyntiä, Pro Luomun toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila huomauttaa.

Myös tuoreen luomulihan myynti lisääntyi paljon, mikä selittyy luomujauhelihan hyvällä menekillä. Niin ikään luomun myynti lisääntyi reippaasti hedelmien ja vihannesten sekä kananmunien tuoteryhmissä.

Korkein markkinaosuus luomutuotteilla on kasviöljyissä, joissa myydyistä kasviöljyistä 20 % on luomua (arvosta mitattuna). Kananmunien tuoteryhmässä luomun osuus on noussut 17 %:iin.

Suurimmat luomutuoteryhmät olivat viime vuonna samat kuin aiemmin: eniten luomuna myydään hedelmiä, maitoa ja muita nestemäisiä maitotuotteita sekä vihanneksia. Nämä kolme tuoteryhmää vastaavat yli kolmanneksesta kaikesta luomumyynnistä.

Jotta asiakkaan ostoskoriin tulisi mahdollisimman paljon kotimaisia luomutuotteita, pitää myös luomutuotannon kasvaa Suomessa. Alkutuotannon luomutoimijoita oli 4665 vuonna 2017 (vuonna 2010 määrä oli 4022). Kasvua oli vajaa 4 % edellisvuodesta ja osuus koko maan aktiivitiloista oli 9,5 %. Etelä-Savossa luomutoimijoita oli 267, mikä on hieman vähemmän kuin vuonna 2016. Etelä-Savon tiloista 10,7 % oli luomutiloja. Luomumaitoa lypsetään 154 tilalla 9128 lehmästä. Luomulehmiä on 700 enemmän kuin vuonna 2016. Luomukananmunista vastaa 51 tilaa 231 300 kanalla, joita on luomutuotannossa 27 500 enemmän kuin edellisvuonna.

Etelä-Savon luomuvihannesten tuotanto on valtakunnallisesti merkittävää. Luomukaalin tuotannossa Etelä-Savo komeilee tilastojen ykkösenä. Suomen 30 luomukaalihehtaarista 12,5 hehtaaria on Etelä-Savossa. Myös luomuporkkanaa ja –sipulia viljellään paljon Etelä-Savossa.

Suomen peltopinta-alasta luomutuotannossa ja siirtymävaiheessa on tällä hetkellä 11,4 %. Vaikka luomupeltoala on kasvanut tasaisesti koko 2010-luvun, niin nykyisellä kasvukäyrällä ei tulla pääsemään hallituksen vuonna 2014 julkaiseman luomualan kehittämisohjelman tavoitteeseen, että viljellystä peltoalasta 20 % on luonnonmukaisessa tuotannossa vuonna 2020.

Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Millainen on Etelä-Savon maa- ja elintarviketalous vuonna 2030?

19.02.2018 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Muuttuuko ruoantuotantomme reilun kymmenen vuoden aikana ja mikä on suunta? Näkyykö meillä hiljaisia signaaleja tulevasta vai onko ruoan trendit jo selkeät?

Kilpailukykyinen ja uusiutuva elintarvikeala Etelä-Savossa (KILTU) -hankkeessa on pohdittu ja suunniteltu asiantuntijoiden kanssa Etelä-Savon maa- ja elintarviketaloutta vuonna 2030. On päädytty neljään eri tulevaisuusvaihtoehtoon. Vaihtoehdot kuvaavat alan uudistumispaineita, varautumistarpeita sekä mahdollisuuksia.

Nämä neljä tulevaisuusvaihtoehtoa esitellään tulevaisuusbrunssilla tiistai 7.3.2018 klo 8.30 alkaen Ravintola Greenerissä, Mikkelin puisto, Pursialankatu 5, Mikkeli. Tilaisuudessa esitellään erityisesti niitä tulevaisuuskuvia, jotka näyttävät tarjoavan mahdollisuuksia eteläsavolaiselle maa- ja elintarviketaloudelle.

Tilaisuus on maksuton sisältäen aamiaisen. Lue tarkempi tilaisuuden ohjelma tästä.

Tilaisyyden järjestävät Kilpailukykyinen ja uusiutuva elintarvikealan Etelä-Savossa (KILTU) ja Etelä-Savon ruokaviesti -hankkeet.

 

Työn kehittäminen ammattikeittiössä – uutuusvideot julkaistu

12.02.2018 Ajankohtaista, Julkaisu, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hankkeen kehittämistoimissa otettiin käyttöön nykyistä tehokkaammin ja monipuolisemmin keittiölaiteteknologia sekä parannettiin työntekijöiden terveyttä ja hyvinvointia ergonomia mukaan lukien – tavoitteena oli saada toiminnasta tehokkaampaa, ekologisempaa ja tuottavampaa.

Pilottikeittiöinä hankkeessa olivat Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelujen neljä palvelukeittiötä sekä Pieksämäen keskuskeittiö Ruokarata.

Tuottava ja tehokas ammattikeittiö -hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Kaksivuotinen hanke päättyy helmikuun lopussa 2018. Sitä rahoitti Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.

Hankkeen kehittämistoimien ”yhteenvetona” tuotettiin kolmen videon sarja ”Työn kehittäminen ammattikeittiöissä”, joka on katsottavissa YouTubessa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=kzT7xvSSraA&list=PLXswRRyb1mzpZiEdpdayHnjhLlnUOhEoZ.

Keittiöiden yhteiskäyttö toimii Tanskassa – toimisiko Suomessakin?

09.02.2018 Ajankohtaista, Blogi | Kirjoittanut: Taina

Toimistotiloja on vuokrattavissa, samoin varastoja, autotalleja, korjaushalleja. Kuukausivuokrauksen lisäksi tiloja voi vuokrata myös tuntiperustaisen käytön mukaan. Saataisiinko tätä samaa toimintamallia myös keittiötiloihin eli tilapäisesti käyttöön perustuen vuokraukseen?

Tilapäisesti vuokrattavista elintarvikejalostustiloista ei juurikaan näe ilmoituksia. Tiloja toki meillä on. Esimerkiksi koulujen keittiöt ovat usein käytössä aamupainotteisesti ja vain viitenä päivänä viikossa. Monet koulujen keittiöistä ovat vielä koululaisten kesäloma-aikaan kokonaan tyhjillään. Vuokrattavista elintarvikehuoneistoista olisi paljon apua pienille jalostajille, joilla jalosteiden valmistus on kausiluontoista esimerkiksi marjojen jalostajat. Uutuustuotteiden kehittäjät puolestaan tarvitsisivat tuotekehitystiloja ennen kuin ryhtyvät rakentamaan omia tuotantotilojaan. Tilojen vuokrauksesta olisi toki hyötyä omistajille, kun ulkopuolisesta käytöstä saa vuokratuloja.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ylemmän restonomitutkinnon opiskelijoita kävi opettajansa Riitta Tuikkasen johdolla tutustumassa Köpenhaminassa Papiröenin Street Food Market -toimintaan sekä Mia Maja Hanssonin Cph Food Space ja Kitchen Collective yrityksiin, jotka muun muassa välittävät tyhjillään olevia keittiötiloja.

– Mia Maja Hansson kertoi meille, että aluksi yritykset kokivat omat tilansa olevan koko ajan käytössä, yliopettaja Riitta Tuikkanen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta kertoo opintoretken annista.
– Kun toimintoja ryhdyttiin tarkemmin analysoimaan, niin vapaita tiloja löytyikin.

Mia Maja Hansson esitteli kahden yrityksensä toimintaa: vuonna 2016 perustettua Food Spacea ja pari vuotta pidempään toiminutta Kitchen Collectivea. Kitchen Collective välittää tiloja pienyrittäjille tyhjinä olevista keittiöistä. Jos ravintola avaa ovensa vasta illalla, on sen keittiö käytettävissä aamupäivisin. Koulujen opetuskeittiöt ovat usein iltaisin vapaana, jolloin niitä voidaan hyödyntää tehokkaammin Kitchen Collectiven välityksellä.

Kitchen Collectiven etuna on yrittäjän näkökulmasta se, että yritys maksaa vain keittiön konkreettisesta käytöstä. Tällöin yrittäjällä on mahdollisuus kehittää, testata ja kokeilla uusia tuotteita ilman omaa keittiötä. Kööpenhaminassa toimii paljon pieniä ruokakojuja, joille tämä vaihtoehto on upea mahdollisuus yrityksen menestyksekkääseen toimintaan.


Cph Food Space -yritys auttaa uusia ruoka-alan yrittäjiä vuokraamalla heille toimistotilaa sekä mahdollisuuden kokeilla, kehittää ja maistattaa suunnittelemiaan ruokatuotteita järjestämällä sopivat tilat tähän tarkoitukseen. Food Space auttaa myös uusia yrittäjiä yrityksen perustamisessa tarjoamalla mm. neuvontaa ja konsultaatiota.

(Tekstissä on  lähteenä käytetty restonomi (YAMK) opiskelijoiden Auni Nikusen, Riikka Neuvosen ja Merja Tiirikaisen kirjoittamaan artikkelia Kööpenhaminan opintomatkalta. Kuvat: Merja Tiirikainen ja Auni Nikunen)

Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu