Tukea Etelä-Savon ruoka-alalle

25.03.2020 Ajankohtaista | Kirjoittanut: Taina

Etelä-Savon ja koko Suomen ruoka-ala on tilanteessa, jollaista ei ole ollut aiemmin. Ulkoa tullut uhka on ravitsemispalveluissa merkinnyt toimipaikkojen sulkemisia ensin asiakaskadon myötä ja nyt Suomen hallituksen päätöksestä. Ammattikeittiöille elintarvikkeita toimittaneilta tuottajilta on tilaukset vähentyneet tilauskirjoista.

Tämän kriisin aikana huoltovarmuus ja kotimaisen ruoan merkitys on noussut vahvasti esille. Ruokakauppojen hyllyt ovat välillä tyhjiä, sillä ruokahuolto on siirtynyt ammattikeittiöistä kotien harteille. Osa ravitsemispalveluista on ryhtynyt valmistamaan kotiruokaa take away-annoksina, mikä on sallittua edelleenkin, vaikka hallitus teki päätöksen ravintoloiden sulkemisesta .

Uusia toimintamalleja kehitellään kaupankäyntiin. Valtiolta on tulossa yrittäjille erilaisia tukia, joilla pyritään lieventämään tätä kriisitilannetta. Uusia tuulia – Etelä-Savon ruoka-alan uutiskirjeeseen on koottu tällä hetkellä tiedossa olevia tukia sekä toimijoiden yhteystietoja. Lue lisää tästä…