Osallistu Saimaan seudun ruokalahjakilpailuun – valmennusta tuotteiden kehittämiseen

07.09.2022 Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Saimaan seudulle on avattu Saimaa Local Food Gift Challenge, jossa etsitään ruokalahjoja ja matkamuistoiksi sopivia ruokaan liittyviä muotoilu- ja käsityötuotteita. Aluekilpailu on suunnattu Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan alueilla toimiville, ensisijaisesti pienille sekä keskisuurille yrityksille, tuotteille ja tuottajille. Kilpailussa painotetaan vastuullisia arvoja, paikallista osaamista sekä alueen uniikkeja helmiä.

Kilpailuun sopiva tuote voi olla artensaanituote, ruokalahja, ruokatuote tai esimerkiksi ruokakulttuuriin tai ruoanlaittoon liittyvä tuote. Avoin haku päättyy 16.12.2022. ILMOITA TUOTTEESI MUKAAN KILPAILUUN 16.12.2022 MENNESSÄ TÄSTÄ LINKISTÄ

Asiantuntijaraati valitsee molemmista kategorioista kaksi tuotetta edustamaan Saimaan seutua Kreikan Kosin saarella 26.-29.4.2023 järjestettävään World Food Gift Challenge – kilpailuun.

Kilpailuun on tarjolla valmennusta 16.9.2022 Mikkelissä klo 14 – 17 (Mikonkatu 5). Ohjelman ensimmäiseen osaan klo 14 – 16 on mahdollista osallistua myös etänä. Asiantuntijavieraaksi saadaan tuolloin IGCAT -organisaation (International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism) kansainvälisten hankkeiden ja yhteistyön projektipäällikkö Fabrizia Toccolin. Valmennuksen aikana syvennytään tuotteiden tarinallistamiseen sekä tutustutaan Food Gift Challenge -kisoissa palkittuihin tuotteisiin ja arvioidaan niiden menestystekijöitä. Osallistujat voivat ilmoittaa myös oman tuotteensa mukaan maistelu-/testailupöytään. ILMOITTAUDU VALMENNUKSEEN 12.9.2022 MENNESSÄ TÄSTÄ LINKISTÄ

Saimaan seudun ruokatuotteiden menestystä testattiin upein lopputuloksin Menorcalla järjestetyssä World Food Gift Challenge 2022 -kilpailussa 7.4.2022. Kilpailuun osallistui yhteensä 33 korkealuokkaista tuotetta. Luomus Koivu – sisustuselementti ja lautanen sijoittui kolmanneksi ja parhaan alueellisen tuote-esittelyn voitti D.O. Saimaa -herkkulahjapakkaus.