Ajankohtaista

Joulukinkun paisto-ohje

14.12.2015 Ajankohtaista | Kirjoittanut: hallinta

Joulukinkku perinteisellä ruiskuorella

  • Ruiskuoren tarkoitus on suojata kinkkua paiston aikana ja säilyttää kinkun mehevyys.
  • 5 -7 kg valmiiksi suolattu kinkku

Ruiskuori:
– 7,5 dl vettä
– 15 dl ruisjauhoja

Sinappikuorrutus:
– 1 dl sinappia
– 4 rkl korppujauhoja

  1. Ota pakaste kinkku hyvissä ajoin sulamaan. (7 kg kinkun voi ottaa jääkaappiin sulamaan n. 5 vrk ennen paistamista). Ennen paistoa ota kinkku huoneen lämpöön, niin että sisälämpötila on lähellä 8 – 10 °C.
  2. Ota kinkku pois pakkauksesta. Huuhtele kinkku nopeasti kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Nosta kinkku paistoritilän päälle.
  3. Sekoita vesi ja ruisjauhot. Valmista pehmeä ja kimmoisa kuoritaikina.
  4. Levitä ruistaikina käsin kinkun päälle alareunaan asti. Tasoita taikina kostutetuin käsin, niin että pinta on kauttaaltaan tasainen. Jätä ruistaikinaa hieman varastoon korjaustoimenpiteitä varten.
  5. Laita paistomittari kinkun paksuimpaan kohtaan ja katso ettei osu luuhun.
  6. Laita kinkku 225 -250 °C uuniin ja laita reunallinen paistopelti kinkkuritilän alle.
  7. Kuorruta kinkun ruiskuori rapeaksi noin tunnin ajan uunissa.
  8. Pudota uuniin lämpötila 100 – 120 °C. Aikaa kinkun paistamiseen voi varata noin 1 1/2 tuntia kiloa kohden. Jos ruiskuori paistamisen aikana repeilee, voi sitä paikata ruistaikinalla.
  9. Paista kinkkua kunnes sisälämpötila on 80 °C.
  10. Ota kinkku pois uunista. Uunipannulle valuneen paistoliemen voi käyttää kastikkeen valmistukseen.
  11. Poista varovasti ruiskuori kinkun päältä. (Ota ruiskuori talteen ja syö halutessasi sellaisenaan vrt. kalakukon kuori.) Leikkaa irti mahdollinen verkko ja poista kamara ja tarvittaessa osa rasvasta.
  12. Kuorruta kinkku sivelemällä sen pintaan sinappia. Ripottele pinnalle ohut kerros korppujauhoja
  13. Laita kinkku takaisin 250 °C uuniin 10-15 minuutiksi kunnes kinkun pinta on kauniin ruskea.

Suomalaisille elintarvikeyrityksille yhteisosasto Grüne Woche –messuille 15.-24.1.2015 Berliiniin

23.11.2015 Ajankohtaista | Kirjoittanut: hallinta

Grüne Woche, järjestetään 81. kertaa Saksassa Berliinissä. Se on maailman suurin kansainvälinen elintarvike- ja maataloustapahtuma. Yrityksillä on mahdollisuus osallistua näytteilleasettajina Suomen yhteisosastolle. Sen tarkoituksena on tuoda esille suomalaista ruokaa ja maaseutumatkailua. Grüne Woche tarjoaa kulinaarisia herkkuja laidasta laitaan niin hedelmien ja vihannesten, kalan, lihan kuin viinin ja oluenkin saralta. Tapahtuma on vuosittainen ja vuonna 2015 messuille osallistui 1731 näytteilleasettajaa 69 maasta. Vierailijoita messut keräsivät n. 415 000. Suomen yhteisosaston koordinoinnista vastaa Viexpo. Viimeinen ilmoittautumispäivä on 30.11.2014

Lisätietoja Suomen osastosta ja näytteilleasettajamaksuista: Viexpo, Roman Kurzhonov, roman.kurzhunov@viexpo.fi, gsm 050 315 10 75

Elintarvikealan ja lähiruoan toimialapäivä 8.12.2015 Helsingissä

23.11.2015 Ajankohtaista | Kirjoittanut: hallinta

Leipää ja lähiruokaa -toimialapäivässä käsitellään aamupäivällä lähiruoka-asiaa yleisesti ja se on ensimmäinen lähiruokatoimijat kokoava laaja valtakunnallinen lähiruokafoorumi. Iltapäivällä puhutaan elintarviketoimialan tilanteesta, ja julkistetaan Leipomoteollisuuden toimialaraportti ja elintarvikealan pk-toimialabarometri. Lisäksi kuullaan yrittäjän sekä Leipuriliiton ajatuksia alan haasteista ja mahdollisuuksista. Leipomoalan kasvumahdollisuuksia naapurimaissa valottaa Finpron katsaus.

Lue lisää