Virpi ja Antti Häkkisen Koivurannan Lomamökit yritystä ympäröi siistit laidunnetut metsäalueet. Tilan kolmikymmenpäinen suomenkarja pitää huolen 60 hehtaarin perinnebiotooppialueesta. Karjanhoidosta tulee merkittävä osa yrityksen tuotosta yhdessä lomamökkien vuokrauksesta kanssa. Niiden oheen Virpi ja Antti ovat kehittäneet oman tilan maidon jatkojalostusta ja lihan suoramyyntiä sekä ruokamatkailuun liittyviä oheispalveluita.

Koivurannan tilan nykyisen isännän Antti Häkkisen isovanhemmat Aino ja Sulo Häkkinen raivasivat ja rakensivat tilan ensimmäiset rakennukset 1930-luvun puolivälissä Nykälän Kylään Haukivuorelle. Ensimmäiset lehmät olivat suomenkarjaa. Maidontuotantoa kehitettiin tilalla ja tuotannossa oli eri rotuista lypsykarjaa. Virpi ja Antti Häkkiselle tila siirtyi Antin vanhemmilta Liisa ja Tauno Häkkiseltä sukupolvenvaihdoksessa vuonna 1994.

Siirtyminen takaisin suomenkarjaan alkoi vuonna 2007. Pikkuhiljaa määrää kasvatettiin ja kokonaan Suomenkarjaan Häkkiset siirtyivät vuonna 2017.

”Muista lypsykarjaroduista oli jalostuksen myötä tullut niin isoja, etteivät ne oikein mahtuneet meidän parsinavettaan. Meillä oli paljon metsälaituimia, joiden hoitoon suomenkarja on parhaimpia”, Virpi Häkkinen kertoo.

Koivurannassa on 20 emolehmää ja kymmenkunta nuorta karjaa. Rotuina on itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä, länsisuomenkarjaa ja pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä. Häkkiset ovat luopumassa länsisuomenkarjasta, koska on helpompi hoitaa siemennykset, kun ei ole niin montaa rotua.

Vanhemmat aloittivat mökkivuokrauksen

Koivurannan Lomamökkien alkusysäys ajoittuu liki 40 vuoden päähän, kun Antin vanhemmat Liisa Ja Tauno Häkkinen aloittivat mökkien vuokrauksen. Tuolloin he rakensivat ensimmäisen vuokramökin Männyn, joka sai seurakseen Koivun viisi vuotta myöhemmin. Virpi ja Antti Häkkinen eivät ole rakentaneet uusia mökkejä, vaan mökkejä on lisätty ostojen kautta. Tällä hetkellä Koivurannan Lomamökeillä on vuokrauksessa kuusi talviasuttavaa mökkiä, yksi kesäasuttava ja yhtä remontoidaan parhaillaan. Lähin vuokramökki, tilan entinen päärakennus, sijaitsee aivan pihapiirissä, kauimmainen on parin kilometrin päässä.

”Ostamme remontointia vaativia mökkejä, joita sitten kunnostamme itse mieleiseksemme. Remontoinnissa on otettu käyttöön uudempaa tekniikkaa. Parille viimeiselle mökille on muun muassa asennettu alipaineella toimiva WC-istuin, joka käyttää huuhteluun vain puoli litraa vettä, mikä tuo säästöä jätevesien tyhjennykseen”, Antti Häkkinen kertoo.

Häkkiset vastaavat itse remontoinneista, joka onnistuu hyvin suomenkarjan hoidon kanssa. Mökin korjauksen lisäksi tällä hetkellä Häkkiset rakentavat myös tilan omista puista rantasaunaa.

Maidosta artesaanijuustoja ja jäätelöä

Maidonjalostus on kiinnostanut Virpi Häkkistä ja hän on valmistanut leipäjuustoa jo pitkään. Kun Häkkisten tilalla oli siirrytty kokonaan suomenkarjan pitoon, niin Virpi päätti suorittaa maidonjalostuksen ammattitutkinnon Hämeenlinnan Meijeriopistossa.

”Menin opiskelemaan erityisesti juustojen valmistusta. Opiskeluissa oli mahdollista perehtyä myös jäätelön valmistukseen. Jäätelö on tuotteena helpompi, kun sen voi valmistaa pakkaseen etukäteen. Juustoissa on lyhyemmän säilytysajat”, Virpi Häkkinen kertoo opiskeluistaan.

Maidonjalostusta varten Häkkisten navetassa on pienoislypsyasema, jossa voi lypsää parressa 1-3 lehmää. Lypsettävä lehmä erotetaan illalla vasikastaan ja lypsetään aamulla. Maitoa ei tarvitse jäähdyttää, kun se jalostetaan saman tien. Häkkisten kodin keittiö on hyväksytty elintarvikehuoneistoksi, jossa Virpi valmistaa jäätelöt ja juustot.

Jäätelön valmistuksessa massa tehdään lypsypäivänä ja seuraavana päivänä se maustetaan ja pakastetaan pikapakastimessa. Valmistuksen lomassa Virpi käy keräämässä jäätelöön marjat tai hankkii ne Taikapuusta. Jäätelö pakataan 250 g ja 100 ml pakkauksiin. Koivurannan jäätelöä voi nauttia Haukivuorella vaikkapa Rustiikka Kahvilassa ja kesäisin sataman kioskissa sekä Pöyhölän Pappilassa Pieksämäellä.

Juustoina valmistuu valkohomejuustoa, halloum-tyyppistä grillijuustoa sekä smetanaa. Kaikki jalosteet ovat käsin tehtyjä artesaanituotteita.

Ruokamatkailutuotteet oheispalveluna

Virpi Häkkinen on tuotteistanut jäätelönvalmistuksen myös ruokamatkailutuotteeksi. Asiakas pääsee Virpin kanssa lypsylle ja valmistamaan jäätelöä. Päivän päätteeksi asiakas saa mukaansa itse tekemäänsä jäätelöä.

Majoittujat voivat tilata aamiais- tai päivälliskorin vuokramökkiin. Korien sisältö on pääosin tilan omia tuotteita ja raaka-aineita. Päivälliskorissa on mm. suomenkarjan jauhelihasta tehdyt paistovalmiit pihvit.

Maaseudun elämästä kiinnostuneille on tarjolla Paimenlomat-tuote. Pihapiirissä sijaitsevassa Pihlaja-vuokramökissä majoittuja pääsee tutustumaan opastettuna maatilan elämään. Tarjolla on tietoa eläimistä, voi kerätä kananmunat kanalasta ja erikseen vielä osallistua lypsyyn.

Koivurannan Lomamökkien tuotteita on myynnissä info-pisteen yhteydessä olevassa pienessä myyntitilassa. Asiakkaina ovat niin omien kuin lähiseudun muiden vuokramökkien majoittujat sekä kyläläiset. Myynnissä on myös muita perustuotteita kuten kahvia, suklaata ja laastaria, sillä matkaa lähimpään kauppaan Haukivuorelle on 24 kilometriä.

Hyvät kotisivut markkinoinnin perusta

Koivurannan Lomamökkien kotisivut ovat hyvät ja toimivat. Niiden ylläpidosta vastaa Virpi ja Antti Häkkisen tytär Susanna, joka työskentelee markkinointitehtävissä. Kotisivuista on kieliversiot englanniksi, saksaksi ja venäjäksi. Venäjä oli yrityksen pääasiallinen markkinointikohde ennen koronaa ja muita kriisejä.

”Koronan aikaan kotimaiset matkailijat löysivät kotimaan mökit ja vuokrauksia oli mukavasti. Syksy näyttää vähän hiljaisemmalta, kun suomalaiset suuntaavat ulkomaille. Aiemmin venäläisten asiakkaiden myötä uusi vuosi oli täyteen varattu. Nyt kotimaisten asiakkaiden varaukset ovat keskittyneet jouluun”, Antti Häkkinen kertoo.

Koivurannan Lomamökkien tarjonnasta pari mökkiä on booking.com-palvelun kautta vuokrattavissa. Markkinointia on tehty myös google-mainonnan kautta ja lehti-ilmoittelua ollut Saksan suuntaan.

Teksti: Taina Harmoinen, URAKKA-hanke, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kuvat: Antti Häkkinen, Susanna Rouvinen ja Taina Harmoinen

Ruoantuotannossa tapahtuvia muutoksia Suomessa on viimeisenä kahtena vuosikymmenenä kuvastanut maatalouden rakennekehityksen nopea eteneminen. Samalla erityisesti ympäristö-, ilmasto- ja energiapolitiikan määrittämiä toimia on jo otettu käyttöön maataloudessa ja niitä odotetaan vahvistettavan 2020-luvulla. Kuitenkin vuosien 2020–2022 covid-19 pandemian ja kevään 2022 Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan aiheuttamat vaikutukset ja lisääntyvä epävarmuus ovat nostaneet yhä vahvemmin esille ruokajärjestelmien haavoittuvuuksia. On havahduttu, että maatalouden omavaraisuus ei ole riittävä tarkastelukulma ruoan saatavuuden turvaamiseksi, vaan huoltovarmuus edellyttää myös maataloudessa käytettävien tuotantopanosten (lannoitteet, siemenet, energia jne.) varmistamisen, erityisesti tuontipanosten osalta.

Myös kuluttajien kulutustottumusten ja arvojen muutos sekä tietoisuus luonnonvarojen rajallisuudesta vaikuttavat siihen, mitä ruoantuotannolta kysytään. Perinteinen peltokasvituotantoon perustuva ruoantuotanto kehittyy jatkuvasti ja myös vaihtoehtoisiin tapoihin tuottaa ruokaa (kuten solumaatalous, vertikaaliviljely) investoidaan, ja ne haastavat perinteistä maataloutta mm. tuottavuuden kasvattamisen ja ympäristövaikutusten hallinnan osalta. Kestävyyttä ja paikallisuutta korostavan kulutuksen vahvistuminen synnyttää myös uusia mahdollisuuksia ja lähimarkkinoita pk-yrittäjille, kun isot ruokaa jalostavat yritykset keskittävät raaka-ainesopimustuotantoaan lähemmäksi jalostusta.

Eri tutkimuksissa on tuotu esiin, että maatalouden tulevaisuuden kannalta niukkuustekijät ratkaisevat paljolti kehityskulun suunnan. Ruoan tarve ja sitä kautta tuotantopanosten tarve lisääntyvät globaalisti, joka tarkoittaa lisääntyvää kilpailua mm. tuotantoon soveltuvasta alasta ja tuotantoon tarvittavasta makeasta vedestä ja se vaikuttaa luonnon biodiversiteettiin ja maatalousympäristön tuottamiin ekosysteemipalveluihin. Kaiken kaikkiaan odotukset luonnonvaroja säästävästä, kiertotaloutta korostavasta ruoantuotannosta kasvavat.

Miltä 2020 luku näyttää?

Suomen akatemian rahoittamassa DEFORFO-hankkeessa (ks. https://www.luke.fi/fi/blogit/miten-suomalaisen-ruokajarjestelman-muutosjoustavuutta-voidaan-edistaa) on tutkittu mm. miten ruokajärjestelmän tulevaisuuden nähdään kehittyvän 2020-luvulla ja miten ruoantuotantoa tulisi kehittää siten, että olisimme tuotannossa muutosjoustavampia häiriöiden toteutuessa. Toivottavan ja todennäköisen tulevaisuuden arviointiin antoi vastauksensa kahdella eri kyselykierroksella yhteensä 55 ruokajärjestelmän ja huoltovarmuuden asiantuntijaa vuonna 2021.

Tulosten mukaan tuotantoalassa ja -volyymeissa ei nähdä merkittäviä muutoksia 2020-luvulla ja rakennekehityksen nähtiin edelleen etenevän. Kasvua ennakoidaan tapahtuvan lähinnä valkuaiskasvien ja luomun tuotantoaloissa. Valkuaiskasvien viljelyn lisääminen vähentäisi tarvetta tuoda maahan soijaa eläinten rehuksi ja parantaisi kotimaisen kasvi- ja eläinproteiinituotannon arvoa lisäten koko ruokajärjestelmän resilienssiä. Maatalouden työvoiman toivotaan löytyvän kotimaasta, mutta todennäköisesti ulkomaisen työvoiman määrä kuitenkin kasvaa. Yritysrakenteen toivotaan monimuotoistuvan, mikä parantaisi ruokajärjestelmän kykyä selvitä häiriöistä, mutta monimuotoistumista ei pidetä todennäköisenä nykyisessä rakennekehityksen trendeissä, jossa tilakoko suurenee ja erikoistuminen tuotannossa vahvistuu. Myöskään toimijoiden määrän lisääntymistä ruokajärjestelmässä ei pidetä todennäköisenä, vaikka sitä toivottiin. Lisääntyvä toimijamäärä tarkoittaisi hajautetumpaa ruokaketjua, joka voisi häiriötilanteessa turvata raaka-aineiden riittävyyttä ja saatavuutta.

Alkutuotannossa eniten toivottiin viljelykasvivalikoiman ja viljelykiertojen monipuolistamista, mikä edistäisi maaperän terveyttä ja kasvukuntoa. Uusien tuotantoteknologioiden kehittymistä kuten solumaataloutta ja vertikaaliviljelyä pidettiin todennäköisenä 2020-luvulla, mutta niitä toivottiin maltillisemmin. Asiantuntijoiden toiveissa oli reipasta panostusta huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen ja kehitystä pidettiin myös todennäköisenä. Polttonesteiden varmuusvarastoinnin osalta tarvittava lisäpanostus nähtiin maltillisempana.

Asiantuntijat korostivat, että tuotantopanosten tuontiriippuvuudesta halutaan irti, mutta se ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä. Vaikka Venäjän hyökkäys onkin horjuttanut kansainvälistä kaupankäyntiä, sopimuksellisuuden, kansainvälisen kaupan ja elintarvikkeiden tuonnin nähtiin lisääntyvän 2020-luvulla. Samoin markkinahintojen heilahtelujen uskottiin lisääntyvän, vaikka vahva toive onkin vakaammasta kehityksestä maailmanmarkkinoilla. Asiantuntijat arvioivat myös, että sekä häiriöiden estämisen että niistä toipumisen kustannukset nousevat tulevina vuosina. Ruokajärjestelmän kokonaisvaltaiseen hallintaan, ruokajärjestelmän erilaisten syy- ja seuraussuhteiden ymmärrykseen sekä johtamistaitoihin äkillisissä tilanteissa toivotaan panostettavan entistä vahvemmin.

Miten 2020-luvulla rakennetaan suomalaisen ruokajärjestelmän muutosjoustavuutta?

Omavaraisuuteen perustuva kannattava alkutuotanto on edelleen muutosjoustavuuden kulmakivi Suomessa. Maatalouden kohtaamat häiriöt edellyttävät riittävää ja monipuolista kotimaista tuotantovolyymiä, jota tukee saatavilla oleva kotimainen uusiutuva energia. Huolena on kuitenkin alkutuotannon pitkään jatkunut heikko taloudellinen kannattavuus. Tämä hidastaa muutosjoustavuuden kehittämistä, sillä muutosjoustavuutta ei kaikilta osin voida kehittää ilman investointeja.

Toinen tärkeä muutosjoustavuuden tekijä suomalaisessa ruokajärjestelmässä on luottamukseen perustuva dialogi ruokaketjun toimijoiden välillä. Luottamuksellinen yhteistyö lisää ymmärrystä kokonaisuudesta, ja se lisää toimijoiden keskuudessa myös halukkuutta ottaa vastuuta ja parantaa siten reagointikykyä häiriötilanteissa. Tämän olemme nähneet mm. koronapandemian aikana vierastyövoiman saatavuuden varmistamisessa.

Kolmas keskeinen tekijä on yhteiskunnan huoltovarmuustoiminta, jonka pitkäaikainen, organisoitu toimintatapa erottaa Suomen mm. muista pohjoismaista. Esimerkiksi varmuusvarastot strategisissa hyödykkeissä vähentävät epävarmuutta, joka erilaisissa häiriötilanteissa voi eskaloida (mm. hamstraus, mellakat) yhteiskunnan toimintaa enemmän kuin tilanteessa, jossa huoltovarmuustoiminta on yleisesti tiedossa.

Viime vuosien aikana, erilaisten häiriöiden vuoksi, yhteiskunnan muutosjoustavuudesta eli resilienssistä on puhuttu yhä useammin. Muutosjoustavuuden rakentumisen tekijöitä ja sen näkökulmia tulisikin sisällyttää vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin ruokajärjestelmän kehitystä ohjaavaan päätöksentekoon.

Pasi Rikkonen, tutkimusprofessori, Karoliina Rimhanen, tutkija ja Kalle Aro, tutkija

Luonnonvarakeskus (Luke)

URAKKA-hanke (www.xamk.fi/urakka), DEFORFO ja TREFORM akatemiahankkeet (https://www.luke.fi/fi/projektit/covidosahankkeet-deforfo, https://www.luke.fi/fi/projektit/treform)

Mitä sinulle tulee mieleen Kesäheinästä? Soiko mielessäsi laulu vai piirtyykö verkkokalvoillesi kuva liehuvista verhoista? Vai kuljettaako nimi sinut Etelä-Savon Mäntyharjulle? Kaikki mielikuvat ovat oikeita ja todellisia, mutta konkreettisen kosketuksen Kesäheinään saat, kun saavut Mäntyharjuun Taidekeskus Salmelan ympäristöön ja teet niin kuin miljöö sitä jo ”käskyttää”: Avaa aistit kauneudelle.

Mutta mikä se Ravintola Kesäheinä oikeastaan on? Kävimme ottamassa asiasta vähän selvää, kun aika on vielä rauhallinen. Kuukauden päästä tilanne ravintolassa onkin jo aivan toinen, kun kauden avajaisia vietetään 11.6.2022.

Kesäheinä on Mäntyharjun kirkonkylän vanhassa osuuskaupan talossa toimiva ravintola, joka on tarjonnut vuodesta 2002 lähtien niin Taidekeskus Salmelan kävijälle kuin muillekin kylällä pistäytyjälle maukasta lounasta ja laadukkaita kahvilatuotteita viehättävässä ympäristössä. Ravintola verhoutuu suloiseen vaaleanpunaiseen puuverhoiltuun rakennukseen, jonka sisältä löytyy todellinen tilaihme sille kaikelle ihmismäärälle, joka kesän aikana ravintolan antimista nauttii.

Vatsan täytettä ja vähän muutakin

Mistä vieraat, kuten sinä ja minä, pääsevät nauttimaan, kun astumme ravintolaan? Ravintolan päällikkö Susanna Nupponen iloisesti ja ylpeästi kertoo, että tulevan sesonkikauden ruokapöytä nostaa esiin makuja, jotka olemme saattaneet unohtaa, kadottaa tai emme ole koskaan niitä osanneet tunnistaa. Mitä ihmettä? Mistä mauista on kyse?

Jutellessamme lisää, selviää, että lounaspöydästä löytyy perusjuureksia eli porkkanaa, punajuurta, kurkkua, tomaattia, vihreää salaattia – värikylläisyyttä siis, jota väritetään lisää erilaisilla elementeillä ja vastakkaisuuksilla makuhermojen avaamiseksi. Pöytään on uinut myös kalaa eri muodoissa – perinteinen silli kuuluu ruokapöydän klassikkoon lohta unohtamatta. Lihan fanittajat löytävät pöydästä possua. Siis voisi sanoa jo tässä kohtaa, että jokaiselle jotakin, erikoisruokavaliokoulukuntaa unohtamatta. Mitä löytyy sitten kyytipojaksi ruoan kanssa?

Mennään perinteisellä vesi, kotikalja-linjalla, mutta mitä ihmettä? Sieltähän löytyy myös raparperimehua? Kyllä vain, paikallisten asukkaiden takapihalla kasvaneet raparperit ovat päätyneet Kesäheinän lounaspöytään juoman ja kiisselin muodossa. Raparperin tarina ei ole mikään tavallinen ostoskeikka tukkuun vaan yhteisöllinen kutsu paikallisille päästä ”eroon” tuosta jokaisen takapihan hyötykasvin valtavista kasvustoista ja saattaa ne ravintolan hyötykäyttöön. Mainio tapa yhdistää paikallisuus. Jatkuuko raparperin tarina myös tänä kesänä ja mitä uutta paikallista – ”aavistus” hapokasta – voi bongata? Tyrni, tuo jalo aisteja kutkutteleva vitamiinipommi on löytänyt tiensä ravintolan listalle – sen voimme jo luvata tässä vaiheessa.

Entä kahvilan puoli – vieläkö masussa on tilaa kupilliselle kahvia kera leivoksen? Kesäheinän bravuuri on pitkään ollut suklainen flyygelileivos, mutta nyt se on saamassa seuraa saksofonista. Vielä ei ole varmuutta, missä muodossa tuo soitin vitriinissä soi, mutta virittäminen siihen suuntaan on jo aloitettu. Unohtamatta tietenkään itsetehtyjä korvapuusteja.

Pitkäjännitteistä taustatyötä asiakkaan hyväksi

On pakko myöntää, että Susannaa kuunnellessa tuli nälkä. Ei ainoastaan siitä syystä, että päivällä tuli syötyä ohkaisesti. Susannaa kuunnellessa tuli kieltämättä sellainen olo, että talven aikana tehty iso suunnittelutyö uudistuvan lounaspöydän eteen on pakko saada kokea kesällä. Ravintolan keittiön pienessä takahuoneessa  on ”fläppitaulu” Kesäheinän arvoista:  ”Asiakaslähtöisyys, laatu, turvallisuus, vastuullisuus, yhdessä tekeminen”. Nuo arvot toteutuvat ravintolan toiminnassa.

Satunnaisella turistilla ei ole tietoakaan siitä valtavasta työstä, mitä kesäkuukausien eteen Kesäheinässä on tehty.  Tai kyllä on sittenkin – ravintolassa käyneinä, kokemuksen kautta voidaan alleviivata: Ravintolan asiakaslähtöisyys reippailla paikallisilla nuorilla, heidän perehdytyksensä työhön ja ammattiylpeyden sisäistäminen osana vastuuta näkyy positiivisesti läpi ruokasalin puolella. Ja tuo yhdessä tekeminen: paikalliset raparperit on oiva esimerkki siitä, miten kylän ihmisiä voidaan yhdistää huomaamatta paikkakunnan helmen toimintaan.

Makuhermoja alkoi jo syyhyttää. Taidekeskus Salmelan slogan ”Avaa aistit kauneudelle” on kyllä mahdollista tässä ihmeellisessä miljöössä. Kannattaa siis tulla Mäntyharjulle aistit avoinna!

Taidekeskus Salmela – Sydämellisesti tervetuloa

Marja Pulkkinen ja Tuire Toivola, vapaaehtoiset ruokaviestijät, Uudistuva ja kasvava Etelä-Savon ruoka-ala – URAKKA -hanke

Kaveriporukan olutharrastuksella ja Olavinlinnalla oli merkittävä vaikutus Olaf Brewingin perustamiseen. ”Haluamme olla nykyaikainen yritys, historiaa unohtamatta”, Olaf Brewingin toimitusjohtaja Petteri Vänttinen toteaa yrityksen toimintaperiaatteesta.

Olaf Brewingin taustalla on viiden kaveruksen yhteinen olutharrastus. Yhteisestä ideasta syntyi savonlinnalaista kulttuuriperintöä kunnioittava Mustan Virran Panimo vuonna 2015. Ensimmäiset oluet saatiin myyntiin vuonna 2016. Vuosi sitten yrityksen nimi muutettiin Olaf Brewingiksi.

Paikallinen juoma kiinnostaa kuluttajia

”Pienpanimoiden kanssa jaamme tietoa ja taitoa keskenämme. Tavoitteenamme on pienpanimoiden kokonaismarkkinoiden kasvu”, Petteri Vänttinen kertoo panimoalan yhteistyöstä. Pienpanimot eivät kilpaile keskenään, vaan kilpailevat yhdessä suurpanimoita vastaan.

”Kuluttajat haluavat paikallista juomaa. Kesäaikaan omat toimipaikat tuovat kuluttajat lähelle meidän brändiä. Omissa ravintoloissa tuotteita myydään suoraan ilman välikäsiä”, Petteri Vänttinen toteaa. Kesällä Olaf Brewingillä on kolme omaa ravintolaa: Olaf Brewing Panimoravintola ja Olaf Taproom Savonlinnan keskustassa sekä Oravin rantamakasiini. Panimon yhteydessä toimiva panimomyymälä palvelee koko vuoden. Olaf Brewing työllistää kokoaikaisesti kolme henkilöä ja kesällä noin 15.

Olaf Brewingin oma tuotanto on 1,2 prosenttisista reiluun 11 prosentin oluisiin. Panimon 230 000 litran vuosittaisesta tuotannosta valtaosa, noin 80 %, myydään päivittäistavarakaupan kautta. Isoimmat kauppaketjut SOK, Kesko ja Lidl ovat suurimmat asiakkaat. Loppuosa tuotannosta jakautuu tasaisesti ravintoloille myyntiin ja omiin myyntikanaviin kuten omiin ravintoloihin ja panimomyymälään.

”Ravintoloissa on myös tuotteiden ulosmyyntiä, mutta siellä myynti keskittyy miedoimpiin oluisiin. Omasta panimomyymälästä voimme myydä myös vahvempia yli 11 prosenttisia oluita”, Petteri Vänttinen kertoo. Asiakkaita kiinnostaa panimomyymälässä erityisesti vahvat tuotteet, joista voi olla myös erikoistarjouksia. Muilta osin panimomyymälän myyntihinnat ovat samaa tasoa kuin päivittäistavarakaupoissa.

Ekologisuus tärkeä arvo

Olaf Brewingin tuotteet on pakattu lääkepullomaisiin pulloihin. Nyt yritys on siirtymässä kohti tölkkituotteita ja sitä varten on hankittu tölkkilinjasto.

”Tölkit ovat ekologisesti parempi ratkaisu kuin lasi. Alumiinitölkki voidaan kierrättää kerta kerran jälkeen uudeksi tölkiksi. Lasin hiilijalanjälki on paljon suurempi kuin tölkissä. Lasipullo päätyy kierrätyksessä muuhun käyttöön kuin pulloksi”, Petteri Vänttinen toteaa.

Juomateollisuudessa trendinä on tölkkeihin siirtyminen. Petteri Vänttinen kertoo tölkkien olevan myös logistisesti hyvän ratkaisun.

Maailmalle kilpailujen kautta

Olaf Brewingin Northern Comfort -olut voitti World Beer Awards 2020 -kilpailun.

“Meille tulee paljon kilpailukutsuja ja lähdemme kilpailuihin mukaan harkiten. Viime vuoden olutkilpailun voitto oli todella hieno juttu, sillä taakse jäi arvostettuja isoja panimoja”, Petteri Vänttinen iloitsee.

Tieto olutkilpailun voitosta tuli lokakuussa. Voittoisa olut oli jo ennen voittoa valittu ALKO:n pienpainimovalikoimiin. Samaan aikaan Helsingin Sanomat kirjoitti jutun joulun tummista oluista, joiden joukossa oli hyvin arvosteluin Olaf Brewingin Northern Comfort -olut.

”Nämä tekijät siivittivät Norhern Comfort -oluen hyviin myyntilukuihin”, Petteri Vänttinen toteaa.

Olaf Brewing on ollut mukana Saksassa Grune Woche -messuilla. Saksaa Petteri Vänttinen pitää varsin haasteellisena vientimaana. Saksan messuilla yritys totesi, että Mustan Virran Panimo on kansainvälisillä markkinoilla haasteellinen. Siksi yrityksen nimi muutettiin Olaf Brewingiksi Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan. Pyhän Olavin mukaan on saanut myös Olavinlinna nimensä.

Sveitsiin yrityksellä on jonkin verran vientiä. Viimeisin vientimaa-avaus Olaf Brewingillä järjestyi Business Finlandin järjestämän kilpailun kautta Japaniin. Olaf Brewingin Saunaolut voitti olutkilpailun. Marraskuussa 2021 ensimmäiset erät Saunaolutta pakattiin lähtemään kohti Japania.

Yhteistyö kansainvälisten panimojen kanssa

Olaf Brewingillä on maahantuontia, kuten Mikkellerin oluita. Mikkeller on maailman tunnetuimpia pienpanimobrändejä. Panimo perustettiin vuonna 2007 ja sillä on omia olutbaareja 50 maassa. Yhteistyön siemen alkoi Petteri Vänttisen ajatuksesta järjestää olutseminaari, johon hän pyysi Mikkelleriltä asiantuntijan puhumaan. Yhteistyö eteni yhteisen oluen valmistamiseen Savonlinnassa. Korona vähän sotki kuvioita, mutta Mikkellerillä huomattiin, että Suomessa voisi tehdä enemmänkin. Tästä ajatuksesta alkoi vuoden 2021 alussa Mikkellerin tuotteiden maahantuonti Olaf Brewingin kautta.

”Yhteistyö on mahdollistanut meille paljon. Tietotaitoa on saatavilla heidän kauttaan. Tuotteemme täydentävät toisiaan. Mikkelleriltä saamme valikoimaamme alkoholittomat tuotteet, joita meidän laitteilla ei pysty valmistamaan”, Petteri Vänttinen toteaa.

Olaf Brewing on pienpanimona toiminnoissaan ketterä. Asiakas saa halutessaan vaikka omalla kuvallaan varustetun oluen, mielellään toki valikoimissa olevista olutlaaduista.

Korona-aika osoitti toiminnan ketteryyden. Olut vaihtui tuotteena pikavauhtia käsihuuhteiden valmistukseen.

”Selvitin käsihuuhteiden valmistuksen lainsäädäntöä heti korona-aallon alkaessa. Valmistukselle ei ollut esteitä. Myös tuotteidemme lääkepullomainen pullo sopi hyvin käsihuuhteiden valmistukseen. Näin saimme ensimmäisenä toimijana käsihuuhdelinjaston toimintaan ja tuotteita markkinoille. Tämä osaltaan mahdollisti meille taloudellisesti varsin hyvän viime vuoden tuloksen”, Petteri Vänttinen summaa korona-aikaa.

Taina Harmoinen

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, URAKKA-hanke

 

Marjatila Teittisellä on pitkä historia mansikanviljelyssä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Maarit Syrjälä-Teittinen ja Jarkko Teittinen ovat kehittäneet yrityksen toimintaa systemaattisesti. He ovat laajentaneet tuotevalikoimaa, viljelypinta-alaa ja ryhtyneet valmistamaan jalosteita.

Juvalaisen Teittisten perheen marjanviljelyn juuret ulottuvat pitkälle. Marjatila Teittisen edellisen emännän Vuokon kotitilalla mansikkaa viljeltiin myyntiin jo 60 vuotta sitten, ja hänen mukanaan mansikanviljely alkoi myös Teittisten tilalla 1980-luvulla. Vuonna 1995 Teittiset luopuivat eläinten kasvatuksesta ja päätoimeentuloksi tuli mansikan viljely. Marjatila Teittisen nykyinen isäntäpari Maarit ja Jarkko Teittinen ottivat tilan haltuunsa sukupolvenvaihdoksessa vuonna 2009.

”Kun aloitimme yrittäjinä, mansikkaa oli noin 2,5 hehtaarin alalla. Sen lisäksi oli marja-aroniaa ja vadelmaa sekä toritavaraa, kuten perunaa, herneitä ja sipulia. Ensimmäinen yrittäjäkesämme oli todella lyhyt myynnillisesti, joten päätimme, että on pakko laajentaa jalustaa”, Maarit Syrjälä-Teittinen kertoo.

Pinta-alaa ja lajikkeita lisää

Jatkojalostus ei ollut Maarit ja Jarkko Teittisellä ensimmäisenä ajatuksena, kun he reilu kymmenen vuotta sitten miettivät tuotannon jalustan laajentamista. Ennemminkin suunnittelussa oli viljelypinta-alan laajentaminen. Nykyisin marjoja ja vihanneksia kasvatetaan reilulla kymmenen hehtaarin alalla.

Mansikan satokautta on saatu pidennettyä lajikevalinnoilla, yleensä mansikkaa saadaan kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun asti. Marja-aroniaa kasvaa edelleen, vadelman viljelyala on lisääntynyt ja uusina lajikkeina viljelyyn ovat tulleet musta-, valko-, puna- ja viherherukka, karviainen, pensasmustikka ja raparperi. Toki myös vihannesten viljelyalaa on lisätty. Viljelyalan ja uusien lajikkeiden myötä satokautta ja tuoretuotteiden myyntiä on saatu pidennettyä.

Marjatila Teittisellä työskentelee Maaritin ja Jarkon lisäksi Jarkon äiti Vuokko apuna erityisesti torimyynnissä Mikkelissä. Kesän 2021 yli 20 kausityöläisestä kaksi oli suomalaisia ja loput ulkomaalaisia, joista suurin osa oli kolmen kuukauden työsopimuksella. ”Yhteistyössä toisten alueen yrittäjien kanssa työllistimme kaksi ulkomaalaista puoleksi vuodeksi Suomeen”, Maarit Syrjälä-Teittinen kertoo.

Kausityövoiman lisäksi monet asiakkaat käyvät itse poimimassa Teittisten marjoja. Teittiset kertovat itsepoiminnan suosion nousseen viime vuosina ja yhä enemmän käy nuoria lapsiperheitä. Smoothien valmistus on kasvattanut kotimaisten marjojen suosiota ja lapsille halutaan näyttää missä marjat kasvavat.

Marjat hyödynnetään tarkkaan

Marjatila Teittisellä sysäys jalosteiden valmistukseen syntyi tavoitteesta hyödyntää kakkoslaatuinen mansikka järkevästi. Ensimmäinen jaloste oli kylmäpuristettu mansikkamehu, jota myytiin kolmen litran hanapakkauksissa. Siitä tuoteperhe on laajentunut muihin mehuihin, alkoholittomaan kuohujuomaan, glögeihin, hilloihin, marjajauheisiin ja makeisiin. Uusimmat tuotteet ovat Omena-aronia glögi, Savolais shatni ja Marja karamellit.

”Teen ensin omassa keittiössä tuotekehitystä. Esimerkiksi mehujen eri raaka-aineiden suhteita testaan ja maistelemme niitä. Savois shatnin tuotekehityksessä apunani oli Partalan Kuninkaankartanon yrittäjä Paula Tegelberg. Marmeladien ja makeisten tuotekehitystä tein myös SavoGrow:n järjestämällä kurssilla Suonenjoella”, Maarit Syrjälä-Teittinen kertoo tuotekehityksen ideointivaiheesta. Maarit korostaa, että tuotteen reseptiikassa tärkeässä asemassa ovat tuotteen valmistavat alihankkijat.

Teittisten mehut tehdään kylmäpuristamalla ja pastöroimalla Hyvämäen Mehustamolla Elimäellä. Pakastetut marjat viedään sinne mehustettavaksi ja pullotettavaksi. Mehupulloihin Maarit tekee itse etiketit kotona. Kuohujuomaa varten mehu pakataan viiden litran pusseihin ja nuo mehut Teittiset kuljettavat Poikain Parhaat -yritykseen Tampereelle hiilihapotettavaksi ja pullotettavaksi.

Mehunpuristuksessa jää sivuvirraksi kuori ja siemenet. Niitä hyödynnetään valmistamalla marjajauheita. Jauheet Teittiselle valmistaa Annaberry Savitaipaleella. Marjajauheita Teittiset myyvät sellaisenaan 100 g muovipurkeissa sekä käyttävät makeisten valmistukseen. Annaberry ostaa myös omaan tuotantoonsa Teittisiltä marjamassaa.

”Makeiset meille tekee Micaro Makeiset. Yritys toimi aiemmin Lappeenrannassa, mutta on nyt muuttanut Kouvolaan. Micaron yrittäjä Ville Vahersalo on todella karkkialan ammattilainen. Karkkireseptejä kehittelimme Suonenjoella Savo Grow:n kursseilla. Viimeinen silaus resepteihin saatiin Villeltä”, Maarit Syrjälä-Teittinen kehuu yhteistyöyrittäjän osaamista. Vaahtokarkkeja Marjatila Teittinen on valmistuttanut jo aiemmin. Nyt uutuutena valmistetaan marjoista kovakarkkeja.

Alihankintaverkosto apuna tuotannossa ja tuotekehityksessä

Maarit Syrjälä-Teittisen kanssa keskustelussa tulee todella monesti esille alihankkijoiden myötä tuleva asiantuntemus tuotteen valmistamiseen. Marjatila Teittisen jalosteita valmistavat yritykset ovat omalla tuotesektorillaan huippuasiantuntijoita.

”Alihankinnan myötä olemme saaneet tuotteisiin sopivat määrät esimerkiksi säilyvyyttä parantavia aineita. Jalosteilla pitää olla järkevä säilyvyysaika, jotta ne ovat kannattavia myydä”, Maarit toteaa.

Marjatila Teittisen alihankintaverkosto on monessa paikassa, joten raaka-aineiden kuljetus ja valmiiden tuotteiden haku on syytä suunnitella huolella. Alihankkijat ovat valikoituneet oman etsinnän, tarjouspyyntöjen ja toisten alihankkijoiden vinkistä. Esimerkiksi Annaberryyn yhteys syntyi Hyvämäen Mehustamon kautta.

Maarit ja Jarkko Teittinen ovat pohtineet järkevästi myös tuotantoon tarvittavaa aikaa ja todenneet, ettei sitä oikein ole. ”Pitää olla verkostoitumista toisten tuottajien kanssa. Itse ei tarvitse tehdä kaikkea”, Maarit kannustaa. Marjojen pakastustilat heillä on itsellään.

Myynti omissa käsissä

”Myymme itse suoraan tuoreet marjat ja vihannekset. Meillä on myyntipisteet Mikkelin torilla ja V5-tien varrella sijaitsevan Punaisen Piipun Kievarin pihassa. Kotileipomo Siiskoselle menee jonkin verran leivonnaisiin mansikkaa ja pensasmustikkaa. Muuten kaikki menee suoraan meiltä asiakkaille ilman välikäsiä”, Maarit Syrjälä-Teittinen kertoo.

Marjajalosteet muodostavat nykyisin 15-20 % Marjatila Teittisen liikevaihdosta. Jalosteet myydään suurimmaksi osaksi itse erilaisissa myyjäisissä ja markkinoilla.

”Minä rakastan myymistä. Myyjäisillä ja markkinoilla olo tuo vaihtelua normaaliin arkeen ja kesän peltotöiden jälkeen. Menemme myymään talvella Jarkon kanssa yhdessä, joten myyntitilaisuudet ovat myös tärkeää aikaa olla yhdessä. Toki markkinoilla olo on rankkaa hommaa ja myyntiä pitää saada”, Maarit toteaa. Hyvänä lisänä markkinoilla on Maarit Syrjälä-Teittisen muut tuotteet. Maarit on taitava käsistään ja idearikas. Hän valmistaa muun muassa koruja, valopulloja ja painettuja kasseja.

Marjatila Teittisen jalosteita on vain muutamassa satunnaisessa myyntipisteessä. Tuotteiden myynti esimerkiksi vähittäiskauppojen kautta edellyttäisi isompia myyntieriä eikä heidän omat raaka-aineet niihin välttämättä riitä. Samoin useampi väliporras tuo tuotteiden hinnoitteluun oman haasteensa.

Tuotteiden laadusta ja alkuperästä kertoo tuotteisiin saatu D.O.Saimaa -alkuperämerkki. ”Juvaa ei tunneta, mutta kaikki tietävät Saimaan. Siksi Saimaasta viestivä merkki on hyvä. Paikalliset eivät sitä oikein osaa arvostaa, mutta monille kansainvälisille matkailijoille alkuperämerkit ovat tuttuja”, Maarit Syrjälä-Teittinen toteaa.

Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, URAKKA-hanke

Rapion Mylly on jauhanut eteläsavolaista viljaa jo vuodesta 1812 lähtien. Nykyinen mylläri Lasse Härkönen on mylläri 4. polvessa. Lassen ja Pian pojasta Laurista on tulossa seuraavan polven mylläri.

Rapion Myllylle on matkaa Juva-Savonlinna -tieltä parisen kilometriä. Monesti surkutellaan, kun yritys ei ole aivan tien vieressä. Härköset kokevat yrityksensä sijainnin etuna.”Tänne poiketaan varta vasten ja täällä asiakkaille on tarjolla muunlaiset äänet kuin liikenteen melu. Tämä on konsepti. Meille poikenneet asiakkaat haluavat usein myös puhua paljon”, Härköset luettelevat yrityksensä sijainnin etuja. Take away -tuotteita ei juurikaan myydä, vaan asiakkaat tulevat nauttimaan kahvia ja vastajauhetuista jauhoista leivottuja herkkuja.

Kosken rannalla sijaitseva Rapion Mylly on miljöönä ainutlaatuinen. Koskesta on tullut ja tulee edelleenkin energiaa myllyn tarpeisiin. Aivan omavaraisia energian suhteen ei yrityksessä olla, mutta parhaillaan menossa olevan remontin myötä tilanne paranee. Remontin myötä saadaan jauhatusprosesseihin myös tehokkaampia laitteita.

Kotitalouksissa tapahtuneet muutokset heijastuvat myös Rapion Myllyn toimintaan. Vielä 2000-luvun alkupuolella rukiin jauhattajia oli todella paljon ja kahvilaakin pidettiin auki heitä varten. Rukiin kotitarvekasvattaminen on vähentynyt, joten rahtimyllytys on nykyisin varsin vähäistä.

Viljat matkaavat Rapion Myllylle pääosin lähiseudulta Juvalta, Rantasalmelta, Joroisista, Puumalasta ja Ristiinasta.

”Meillä ei ole varsinaisia sopimusviljelijöitä, mutta monen viljelijän kanssa on tehty yhteistyötä jo vuosikymmeniä. Laatu ratkaisee viljan ostossa”, Lasse Härkönen kertoo.

Talvisin Rapion Myllyn toiminta on jauhatusta ja tuotemyyntiä vähittäiskauppoihin sekä verkkokaupan kautta. Työntekijöinä on oma kolmen hengen perhetiimi. Kesällä Myllyn yhteydessä toimii kahvio, johon palkataan lisäkäsiä avuksi.

”Kesätyöntekijöiden saaminen on vaikeutunut vuosi vuodelta ja sopivien löytäminen on vaikeaa”, Pia Härkönen toteaa. Asiaa voisi auttaa, jos esimerkiksi Juvan kunta voisi tarjota edullisia asuntoja kesäajaksi kesätyöntekijöille.

Kahvila-asiakkaat myyntiedustajina

”Kesän kahvilavieraat ovat hyviä viestinviejiä ja markkinoijia tuotteillemme. He toivovat tuotteita omiin lähikauppoihinsa”, Lauri Härkönen kertoo. Rapion Myllyn markkinointi suoraan kauppoihin on hyvin vähäistä ja myyntipaikkojen kasvu on tullut asiakkaiden kautta. ”Tahdomme minimoida kuljetuksia, joten kaikki tuotteet menevät suoraan myyntipisteisiin, leipomoihin ja laitoskeittiöihin”.

Verkkokaupan Rapion Mylly avasi kesällä 2020.

”Verkkokauppa on vastannut odotuksia. Se on hyvä kanava palvella asiakkaita. Historia toistaa tavallaan itseään. Ennen maanviljelijät jauhattivat kerran pari kuukaudessa. Nyt jauhot voi ostaa verkkokaupasta niin usein kuin on tarve”, Lasse Härkönen toteaa.

”Asiakkaiden joukossa on mukavasti jo vakioasiakkaita, jotka tilaavat säännöllisesti”, Lauri lisää. Hän ei ole täysin tyytyväinen heidän nykyiseen verkkokauppasovellukseen ja pohtii sen uudistamista.

”Verkkokauppa toteuttaa meidän arvomaailmaa. Asiakas saa sitä kautta tuoreen tuotteen”, Pia toteaa.  Asiakaskunta on ympäri Suomen Turun saaristosta Kilpisjärvelle.

Somea Rapion Mylly hyödyntää jonkin verran markkinointiin erityisesti kesällä. Menneenä kesänä heillä oli kokeilussa ensimmäistä kertaa live-videolähetykset, joiden perusteella kahvilaan tuli asiakkaita esimerkiksi nauttimaan vasta paistettuja lettuja.

Maaseutu viehättää asuinpaikkana

Lauri Härkönen on jatkamassa Rapion Myllyn yritystoimintaa. Omistajuudenvaihdos etenee pikkuhiljaa.

”Tänne haluan jäädä. En halua maalta mihinkään”, Lauri perustelee valintaansa. Hän on koko ikänsä työskennellyt perheen yrityksessä. Härkösillä on tytär Hanna, joka on IT-alalla Tampereella töissä.

Lauri näkee Rapion Myllyn tulevaisuuden suhteellisen valoisana.

”Maailman meno muuttuu ja yhä nuoremmat haluavat syödä suomalaista ruokaa”, Lauri toteaa. Hänen puheistaan kuuluu selkeä realismi yritystoimintaan. Hän ei odota kultakaivosta eikä haaveile suurtoiminnasta.

”Pieniä uudistuksia on tulossa.  Maailman menossa pitää pyrkiä pysymään mukana.”

”On mukavampi luovuttaa yritystoiminta läheiselle kuin ventovieraalle. Pikkuhiljaa luopuminen on eri asia kuin yhdellä kertaa. Monet pienmyllyt ovat lopettaneet kokonaan toiminnan”, Lasse Härkönen pohtii ja jatkaa, että huolena on toki jatkajan jaksaminen.

Etelä-Savon ruoka-alalla tarvitaan yhteistyötä

Rapion Myllyn väki näkee Etelä-Savon ruoka-alan tulevaisuuden varsin valoisana. Lasse Härkösen mielestä nykyisin yleisesti tunnustetaan, että maaseutu on pidettävä asuttuna. Pia Härkönen peräänkuuluttaa oikeanlaista ruokaviestintää ja lisää ruokatiedostusta. Härköset kaipaavat Etelä-Savon ruoka-alalle entistä enemmän yhteistyötä.

”Meillä on monen alan yrityksiä ja yhteistyö on tärkeää. Ruoka-ala tulee nähdä alkutuotannosta kuluttajalle asti. Tuottajien tarinoita voisi olla enemmän esillä. Tuotteille annetaan kasvot”, Lauri pohtii.

”Kaikki ruoka-alan toimijat tulisi nähdä rikkautena. Monesti markkinoidaan vain ravintoloita. Jos asiakas tulee kahdeksi viikoksi mökkilomalle Saimaan seudulle, niin harva kuitenkaan syö jokaista ateriaa ravintolassa. Hän mielellään ostaisi varmaan paikallisia perustuotteita raaka-aineiksi aterioihinsa. Yhteistyötä tarvitaan markkinoinnissa”, Pia toteaa.

Rapion Myllyn kesäkahvilan myyntipuodissa on omien tuotteiden lisäksi lähiseudun tuottajien tuotteita. Asiakkaiden ostokäyttäytymisestä Pia Härkönen on huomannut, että niin itselle kuin tuliaisiksi ostetaan perustuotteita kuten paikallisia kananmunia ja ruisleipääkin.

”Etelä-Savolla olisi paljon mahdollisuuksia, kun ne saataisiin hyödynnettyä. Markkinakanavat koko Suomen laajuiseen levitykseen ovat hyvät. Kesäasukkaat haluavat ostaa pientuottajilta ja vievät tuotetietoa eteenpäin”, Lauri Härkönen summaa maakunnan mahdollisuuksista.

Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, URAKKA-hanke