Ajankohtaista

Opiskelijanuorten ideoissa tähteeksi jäänyt leipä sai uuden elämän ja muikut taipuivat monenlaisiksi herkuiksi

26.05.2021 Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Ruokaoivallus®-kilpailun palkintojen jaossa 26.5.2021 tutkimusjohtaja Anu Haapala Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja aktivaattori Pekka Sahama Itä-Suomen kalatalousryhmästä palkitsivat Muikeita muikkumakuja -sarjan jaetulle ykkösijalle tulleen Alexiana Gaudiatin.

”Ruokaoivallus®-kilpailun töiden taso oli tosi positiivinen yllätys. Monenlaisia ruokia ja hyviä ideoita”, kilpailun arviointiraatiin osallistunut keittiömestari Roope Rask luonnehtii kilpailutöitä.

Kilpailusarjojen voittajat julkistettiin 26.5.2021 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksella.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk järjesti nuorten valtakunnallisen ruokainnovaatiokilpailun 16-29 -vuotiaille opiskelijoille 1.2.–31.3.2021. Kilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran.

”Ruokaoivallus®-kilpailussa etsittiin tähteeksi jääneelle leivälle uusia käyttötarkoituksia ja nuorille maistuvia muikkuruokia. Opiskelijanuoret innostuivat Ruokaoivallus®-kilpailusta, sillä kilpailusarjoihin lähetettiin 32 kilpailutyötä, joista kolme kilpaili molemmissa sarjoissa. Kilpailu toteutettiin tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa”, TKI-asiantuntija Jenni Palosaari Xamkista kertoo.

Neljä miestä seisoo ulkona vierekkäin.

Ruokaoivallus®-kilpailun sarjojen järjestelyissä oli vahvasti mukana alueen yrityksiä, joista saatiin edustajat myös kilpailun arviointiraatiin: Tuomas Pöyry (vasemmalla), Anttu Rautio, Roope Rask ja Pekka Sahama.

Esiraati maisteli ja valitsi kummastakin sarjasta parhaimmat työt loppukilpailuun, joka järjestettiin 12.5.2021. Kilpailun arviointiraatiin kuuluivat toimitusjohtaja Anttu Rautio Siiskosen Kotileipomosta, toimitusjohtaja Tuomas Pöyry Järvi-Suomen Kalatuotteesta, keittiömestari Roope Rask Bistro Holvista, aktivaattori Pekka Sahama Itä-Suomen Kalatalousryhmästä ja ravitsemuspalveluliiketoiminnan lehtori Eeva Koljonen, TKI-asiantuntijat Merja Ylönen ja Taina Harmoinen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Kilpailutöiden arviointikriteereinä olivat aistinvaraisten ominaisuuksien lisäksi innovatiivisuus, käyttökelpoisuus, ekologisuus ja kestävyys sekä kotimaisten raaka-aineiden käyttö. Molempien sarjojen voittajat palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnoilla ja kaksi seuraavaksi sijoittunutta palkittiin tuotepalkinnoin.

 

 

 

 

 

Murun juustokakku on Leivän uusi elämä -sarjan voittaja

Sofia Masalkinan suunnittelema Murun juustokakku voitti Leivän uusi elämä -sarjan. Mehevän kakun pohja valmistetaan kuivasta leivästä.

Leivän uusi elämä –sarjan voittajaksi valittiin Murun juustokakku. Kilpailutyön oli ideoinut 17-vuotias Sofia Masalkina, joka opiskelee Kainuun ammattiopistossa matkailu- ja ravitsemisalaa. Murun juustokakun pohjaan käytetään kuivunutta leipää, joka jauhetaan pohjaa varten. Juustokakun erikoisuutena on myös vesihaudekypsennys uunissa. Lopputulos oli todella herkullinen.

”Kilpailutöissä oli todella mielenkiintoisia, rohkeita ideoita tähteeksi jääneen leivän hyödyntämiseksi. Parhaimmat työt erottuivat varsin selkeästi. Osaa ideoista tulemme todennäköisesti jatkotyöstämään. Tavoitteena on tuoda leivän käyttöideoita esille uudistuvilla kotisivuillamme”, toteaa Anttu Rautio Siiskosen Kotileipomosta.  Siiskosen Kotileipomo toimi yhteistyökumppanina leipäsarjassa lahjoittaen sarjan voittajalle palkinnon.

Leivän uusi elämä -sarjassa toiseksi tuli Iida-Mari Sainen ideoima Hävikkileipägranola. 28-vuotias Saine opiskelee bio- ja elintarviketekniikkaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Kolmanneksi sijoittui 16-vuotias Schildtin lukion opiskelija Linnea Humalajoki Jyväskylästä Leipäpannari -ohjeellaan.

Muikkusarjan voitto jaettiin smugettien ja muikkutäytteisten kalavohvelien kesken

Roni-Mikael Raappanan Kalavohvelit muikkulevitteellä voitti Muikeita muikkumakuja -sarjan jaetun ensimmäisen sijan. Vohvelitaikinassa sekä levitteessä käytetään kotimaista muikkusäilykettä.

Muikeita muikkumakuja –sarjassa tavoitteena oli ideoida nuorten makuun sopivia uusia muikkuruokia. Loppukilpailun taso oli huikea ja arviointiraati päätti jakaa ensimmäisen palkinnon. Voittajiksi valittiin Roni-Mikael Raappanan kehittelemät Kalavohvelit muikkulevitteellä ja Alexiana Gaudiatin Smugetit. Hauholainen 17-vuotias Raappana opiskelee autoalaa Ammattiopisto Tavastiassa. 24-vuotias Gaudiat opiskelee ravintola- ja cateringalaa Turun ammatti-instituutissa.

”Muikkusarjan kilpailutyöt olivat todelle hienoja ja innovatiivisia. Töihin oli paneuduttu ja käytetty aikaa kehittelyyn”, toteaa arviointiraatiin osallistunut Pekka Sahama Itä-Suomen kalatalousryhmästä, joka palkitsi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa muikkusarjan voittajat.

”On tärkeää, että uusia muikkuruokia kehitetään. Kotimaisen kalan edistämisohjelmassa tavoitteena on kalan syönnin lisääminen nimenomaan kotimaista kalaa käyttämällä. Tähän voisi vastata muikun pyynnin lisäämisellä, sillä muikkukannat ovat kestäviä”, Pekka Sahama pohtii.

Alexiana Gaudiatin Smugetit tulivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Muikeita muikkumakuja -sarjassa. Smugetteihin savustetut muikut ruoditaan ja jauhetaan sekä paneroidaan ennen kypsennystä.

Muikeita muikkumakuja –sarjassa kolmannelle sijalle sijoittui myös Kainuun ammattiopistossa matkailu- ja ravitsemisalaa opiskeleva 17-vuotias Evelina Tuktarova Muikkutäytteisellä perunaruisrieskarullalla.

Arviointiraati päätti antaa lisäksi kunniamaininnan Muikkukebab-burgerille, jonka kehittelystä vastasi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ruokatuotannon johtamisen opiskelija Janne Ruponen, 24 v.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjesti Ruokaoivallus®-kilpailun osana TKI-toimintaa kestävän hyvinvoinnin vahvuusalalla. Patentti- ja rekisterihallitus myönsi 30.11.2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle tavaramerkin Ruokaoivallus-logolle ja nimelle.

Kuvat: Teija Rautiainen ja Manu Eloaho / Darcmedia

Taina Harmoinen ja Jenni Palosaari, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kasvintuhoojat hallintaan ja monimuotoisuutta vihannespelloille – webinaarisarja kasvistuottajille

18.01.2021 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Pirjo

Kasvisten kulutus lisääntyy, ja kotimaisella vihannestuotannolla on positiiviset tulevaisuuden näkymät. Ilmaston muuttuessa laadukkaiden vihannesten tuotanto edellyttää uudenlaista panostusta kasvintuhoojien hallintaan ja viljelymenetelmien kehittämiseen.

Webinaarisarjassa pohditaan, millaisia uusia ratkaisuja on tarjolla kasvinsuojeluun ja viljely-ympäristön monimuotoisuuden lisäämiseen kasvisten viljelyssä. Torstaina 4.2. olevassa webinaarissa pureudutaan siihen, miten kukkivien kaistojen sekä karkotus- ja houkutuskasvien avulla voidaan lisätä viljely-ympäristön monimuotoisuutta sekä tehostaaa kaalien tuholaistorjuntaa. Webinaari järjestetään KURVI- ja KASVIS-hankkeiden yhteistyönä (www.xamk.fi/kurvi, www.luke.fi/kasvis).

Webinaarit ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tilaisuudet järjestetään Teams-kokouksena.

Tutustu koko webinaarisarjan ohjelmiin ja aikatauluihin täältä: https://www.lyyti.fi/reg/Kasvintuhoojat_hallintaan_ja_monimuotoisuutta_vihannespelloille_8642

Savolaisten elintarvikeyritysten pääsy vientimarkkinoille helpottuu uuden verkoston avulla

12.06.2020 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Juuri käynnistynyt Pienistä puroista suuria väyliä -hanke kokoaa koko Suomen elintarvikeyrittäjiä yhteen. Sen kautta myös savolaisille ruoan tuottajille ja valmistajille avautuvat laajat verkostot, joiden avulla voi löytää väyliä vientimarkkinoille sekä yhteistyökumppaneita kasvuun ja kansainvälistymiseen. Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaan hankkeeseen osallistuminen on yrityksille maksutonta.
“Elintarvikealan yritykset joutuvat usein tavoittelemaan pääsyä vientimarkkinoille yksin. Tällä kertaa lähdetään rakentamaan viennin menestystarinoita yhteisvoimin,” sanoo Eeva-Liisa Lilja Fennopromo Oy:stä.
Liljan mukaan nyt luotava verkosto tarjoaa yritykselle toimivat välineet yhteistyön edistämiseen.
“Yhteistyötä voi tehdä esimerkiksi raaka-aineen hankinnassa, rahtivalmistuksessa tai pakkaamisessa. Yhdessä voidaan ratkoa myös pulmia logistiikassa ja varastoinnissa tai vaikkapa palkata yhteinen vientipäällikkö”.
Verkoston jäsenten yhteydenpidon välineitä ovat kesällä 2020 avautuva PuroNetti-verkkosivusto, Mikkelissäkin järjestettävät PuroMeetti-tapaamiset sekä Pienistä puroista Facebook-keskusteluryhmä, joka on jo toiminnassa ja jossa voi vaihtaa ajatuksia yhteistyöstä.

Ilmoittautumiset: www.puronetti.fi
Kysy lisää hankkeesta: info@puronetti.fi
Avoin Facebook -ryhmä: https://www.facebook.com/groups/pienistapuroistasuuriavaylia

Pienistä puroista suuria väyliä -hanke (1.8.2019–31.7.2021)
• Ohjaa kansainväliseen kasvuun tähtääviä elintarvikealan pk-yrityksiä optimoimaan tuotantoketjujaan ja saavuttamaan siten parempaa menestystä viennissä
• Tavoitteena on, että pienistä tuotantovirroista muodostuu suurempia vientikaupan väyliä, jotka saavat voimansa yritysten yhteistyöstä.
• Hankkeessa käytetään uusia toteutusmenetelmiä, kuten osallistamista, yritysten välistä tiedonsiirtoa ja sähköisiä verkostoitumisen keinoja.
• Hanke on valtakunnallinen ja hankkeeseen osallistuminen on maksutonta.
• Päärahoittajana toimii maa- ja metsätalousministeriö ja toteuttajana Fennopromo Oy.

Megatrendeistä ja makuelämyksistä ideoita palvelumuotoiluun -webinaari 29.5.2020 klo 9.00–11.00

26.05.2020 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Pirjo

Tule hakemaan inspiraatiota uudenlaisten palveluiden suunnitteluun 29.5.2020 klo 9.00–11.00 järjestettävästä webinaarista! PAMU Savonlinna -hankkeessa järjestettävä tilaisuus on tarkoitettu ideointiavuksi koronatilanteesta kärsiville yrityksille, mutta webinaarin sisältö sopii kaikille tulevaisuuden näkymistä kiinnostuneille yrittäjille.

Megatrendejä tarkastelemalla yritykset voivat varautua tulevaan kehitykseen ja vastata paremmin siitä jo nyt kumpuavaan kysyntään – myös koronatilanteessa. Megatrendeistä tilaisuudessa puhuu asiantuntija Anne Lukkarila / AK Lukkarila. Hän toimii myös Visit Finland Akatemian valmentajana. Lisäksi ravintoloitsija Marko Simunaniemi kertoo, millaisia innovatiivisia ratkaisuja tamperelainen Ravintola Kajo on löytänyt vallitseviin erikoisolosuhteisiin. Niihin kuuluu mm. pitkän kaavan illallisten muuttaminen elämykselliseksi take away -konseptiksi.

Ilmoittaudu tilaisuuteen 27.5.2020 klo 16.00 mennessä ilmoittautumislomakkeella.

Mukaan mahtuu 250 osallistujaa. Lähetämme osallistumislinkin ilmoittautuneille s-postilla ennen tilaisuuden alkua.

Tervetuloa!

Järjestäjä: Savonlinnan Hankekehitys Oy / PAMU Savonlinna -hanke
Lisätietoja: projektikoordinaattori Susanna Peura, susanna.peura@savonlinna.fi, p. 040 152 5111

Lue lisää tulevista PAMU-tapahtumista: https://www.samiedu.fi/pamu-savonlinna/
PAMU Savonlinna 2 -valmennus starttaa 4.6.2020. Ilmoittaudu mukaan!

Webinaari on osa PAMU Savonlinna -hanketta, jonka toteuttavat yhteistyössä Ammattiopisto SAMIedu, Xamk Pienyrityskeskus ja Savonlinnan Hankekehitys Oy. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.

Webinaari elintarvikeketjun siirtymisestä biotalouteen 26.5.

13.05.2020 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: yllapito

Tervetuloa kuulemaan biotalouteen siirtymisestä elintarvikeketjussa! Webinaarissa professori Juha Helenius Helsingin yliopiston Rurala-instituutista alustaa puheenvuorossaan biotalouteen siirtymisen perusteista ja siitä, mitä se voisi merkitä elintarvikeketjulle sekä maaseudulle. Tutkijatohtori, pilotin osallistuja ja viljelijä Kari Koppelmäki Helsingin yliopiston Rurala-instituutista kertoo siitä, miten Hyvinkään Palopuron pilotti syntyi ja millaisia kokemuksia siitä on kertynyt

Ilmoittautumiset 25.5. mennessä https://forms.gle/Dcg5ov6oYy7cjmjs5

Ilmoittautuneet saavat maanantain 25.5. aikana linkin ja ohjeet tilaisuuteen osallistumiseen.

Webinaarin ohjelma elintarvikeketjun siirtyminen biotalouteen 26.5.2020

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Elintarvikeketjun ekoteolliset symbioosit Etelä-Savossa -hanke ja Biotalous tutuksi Rajupusu-Leader alueen kunnissa -hankkeet

Suomalaisen ruoan päivä 4.9.2019

19.08.2019 Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutinen | Kirjoittanut: yllapito

Ruokatieto lanseeraa maailman ensimmäisen suomalaisen ruoan päivän, jota juhlistetaan 4.9.2019. Suomalainen ruoka on päivänsä ansainnut: oman maamme ruoka on ainutlaatuinen ja maistuva yhdistelmä puhtautta, osaamista ja vastuullisuutta. Nimikkopäivän avulla halutaan nostattaa suomalaista ruokaa ja sen tekijöitä sekä vahvistaa kuluttajien tietoisuutta ruoan suomalaisesta alkuperästä.

– Haastamme kaikki suomalaiset juhlistamaan oman maan ruokaa suomalaisen ruoan päivänä 4.9. On luontevaa, että Hyvää Suomesta -merkki, suomalaisen ruoan arvostettu tunnus, toimii päivän allekirjoittajana, sanoo Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi.

Hyvää Suomesta -merkin taustavoimissa ovat maatalous, teollisuus ja kauppa, niin pienet kuin suuretkin yritykset. Suomalaisen ruoan päivän on perustanut Ruokatieto yhteistyössä niiden 300 yrityksen kanssa, joille merkki on myönnetty.

Hyvää Suomesta -merkki pakkauksessa kertoo, että elintarvike on alkuperältään suomalainen: sekä raaka-aineet että työ tulevat omasta maasta, tekijät tunnetaan ja tuotantoketju tiedetään. Hyvää Suomesta on tunnetuin ruoan alkuperämerkki ja yksi arvostetuimmista suomalaisista brändeistä.

– Koska valmistajan tai tuotteen suomalainen nimi tai kotoisat maisemat pakkauksessa eivät aina kerro totuutta siitä, onko ruokatuote varmasti suomalainen, kannattaa pakkauksesta tarkistaa Hyvää Suomesta -merkki, muistuttaa Syväniemi.

Suomalaisen ruoan päivä haastaa tekemään tietoisia ruokavalintoja. Hyvää Suomesta -merkki helpottaa ja nopeuttaa tunnistamaan kotimaisen elintarvikkeen. Tarjolla on 12 000 erilaista Hyvää Suomesta -merkkiä kantavaa tuotetta, jotka sopivat moneen makuun ja ruokavalioon. Suomalaisen ruoan päivää voi juhlistaa myös osallistumalla siihen liitettyyn Facebook-tapahtumaan.

Suomalaisen ruoan päivän lanseerausta tukevat Apetit, Atria, Fazer Leipomot, HKScan, Kesko, Lidl, S-ryhmä ja Valio sekä tuottajajärjestöt MTK ja SLC.

Ruokaketjun tulevaisuustärskyt – visioita viljelyyn, jalostukseen ja kauppaan

26.02.2019 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Millaiselta näyttää ruokaketjun tulevaisuus? Tätä pohditaan Mikkelissä 22.3. klo 11.30 alkaen Ruokaketjun tulevaisuustärskyissä. Luvassa on näkemyksiä niin viljelyyn, elintarvikejalostukseen kuin ruokakauppaan ja ruokapalveluihin. Vuorineuvos Reijo Karhinen kertoo tekemästään Ruoantuotanto kannattavaksi -selvityksestä. Tilaisuudessa kuullaan myös tutkimuksen, jalostuksen ja kaupan tulevaisuusnäkymiä.

Paneelissa keskustelevat maatalousyrittäjien, tutkimuksen ja jalostuksen edustajat siitä, onko suomalaisella ruokaketjulla tulevaisuutta ja millä edellytyksillä.

Ruokaketjun tulevaisuustärskyt -tilaisuudessa on mahdollista tutustua ruoan 3D-tulostukseen.

Tilaisuuden järjestelyissä on mukana KURVI-hankkeen lisäksi useita Etelä-Savon ruokaketjun hankkeita, joiden tuloksiin on mahdollista tutustua esittelypisteissä. Useat ruoka-alan yritykset esittelevät myös toimintaansa esittelypisteillä. Lisäksi on luvassa tuotemaistiaisia, joita valmistavat keittiömestari, Grüne Woche -kokki Teemu Kaijanen, Ravintola Vaihasta ja ruoka-asiantuntija Mervi Kukkonen, Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaisista.

Tilaisuus on maksuton ja se järjestetään 22.3.2019 klo 11.00-15.30 Saimaa Stadiumissa, Mikkelissä, Raviradantie 22B, Ravintolaparvi Vire 2. krs. Tilaisuuteen voi osallistua myös verkon välityksellä.

Lisätietoja ohjelmasta ja ilmoittautumisesta.

 

Ruoka-alan tulevaisuusguru Marius Robles saapuu Mikkeliin!

22.11.2018 Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Vielä ennättää ilmoittautua Future Challences in Hospitality seminaariin 29.-30.11. Mikkeliin. Torstai päivän avaa Marius Robles, CEO ja futuristi, Reimagine food teemalla ”50 Distruptive Concepts, Startups and Technologies that Will change the way we eat!”
Mielenkiintoista, eikö totta?
Tsekkaa mitä muuta kiinnostavaa on luvassa ja ilmoittaudu mukaan. Seminaaria on mahdollisuus seurata verkon välityksellä.
https://www.xamk.fi/tap…/future-challenges-in-hospitality-2/

Tule kehittämään lähiruoan jäljitettävyyttä!

29.10.2018 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Kiinnostaako sinua lähiruoka? Mitä tietoa haluaisit ruoasta ja millä välineellä?

Haluatko edistää tuottajien ja kuluttajien kohtaamista?

Tule keskiviikkona 31.10. työpajaan, klo 12-16 Xamkin Mikkelin kampukselle, Patteristonkatu 3, NC261, kertomaan, mitkä asiat lähiruoassa sinua kiinnostavat, mistä haluaisit tietää enemmän ja miten. Innovoidaan yhdessä, miten digitaalisin välinein voidaan kertoa lähiruoan alkuperästä. Mukana lähituottajia, ja tietysti kahvia ja pullaa sekä mahdollisesti myös kotiin viemisiä.

Työpaja on ilmainen, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittaudu ja kysy lisää juha-pekka.ontronen@xamk.fi, puh. 040 198 1498.

Työpajan järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu osana Digillä dialogia -ruokatuottajien ja asiakkaiden kohtaaminen -hanketta. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon maakuntaliitto/AIKO-rahoitus.

 

Tervetuloa Future Challenges in Hospitality -seminaariin 29.-30.11.2018 Mikkeliin!

15.10.2018 Ajankohtaista, Tapahtuma | Kirjoittanut: Taina

Marraskuussa ruokapalvelun tulevaisuus on käsillä Mikkelissä. Tulevaisuuden haasteita alalle tuovat muuttuva ruokakulttuuri, vaatimukset yksilöllisyydestä, digitaalisuus, personointi, uudet raaka-aineet ja big data. Joitakin mainitaksemme.

Future Challenges in Hospitality -seminaarissa tarjolla on kattaus ajankohtaista asiaa ruokapalvelujen tulevaisuudesta. Pekka Rintamäki luotsaa kuulijat utopioiden kautta ruokapalvelujen tulevaisuuteen, Henri Alen kestävyyden haasteisiin ja Jari Turkia yksiölliseen ravitsemusohjaukseen datan avulla.  Ylva Mattsson-Sydner puolestaan kertoo ikääntyneiden ruokailusta ja Dannie Korsgaardin puheenvuoro liittyy ikääntyneiden ruokailuun virtuaalitodellisuudessa.  Ja paljon muutakin on luvassa.

Lisätietoja seminaarista, ohjelma ja ilmoittautuminen https://www.xamk.fi/tapahtumat/future-challenges-in-hospitality-2/

Seminaari on tarkoitettu kaikille ruokapalvelualan nykyisille ja tuleville ammattilaisille sekä asiasta kiinnostuneille. Tule mukaan osallistumaan, keskustelemaan tai vain kuuntelemaan! Tilaisuus on maksuton, mutta vaatii ilmoittautumisen. Voit ilmoittautua molempiin tai vain toiseen päivään.

Seminaarin järjestää Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Tulevaisuuden älykkäät hyvinvointi- ja ruokapalvelut -hanke ja Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma.