Ajankohtaista

Uusia muikkumakuja kotimaisen kalankäytön edistämiseen!

31.08.2021 Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutinen | Kirjoittanut: Taina
Nainen ja mies seisovat vierekkäin, Molemmilla on Maistuvaa muikusta -logolla varustetut esiliinat päällä.

Monenlaista muikusta -tilaisuudessa 26.8.2021 Mikkelissä TKI-asiantuntija Jenni Palosaari Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta haastatteli tuotanto- ja myyntipäällikkö Aki Malista Kerimäen Kalatalon kalankäsittelyn kuulumisista.

Muikku on Etelä-Savon ykköskala. Sitä pyydetään yli miljoona kiloa vuodessa, lähes puolet koko maan saalismääristä. Valtioneuvosto hyväksyi kesällä Kotimaisen kalan edistämisohjelman. Sen tavoitteena on saada suomalaiset syömään viikossa keskimäärin 2,5 kala-annosta vuoteen 2035 mennessä, kun nykyisin kalaruokia syödään 1,7 annosta viikossa. Uusille muikkuruoille on siis tarvetta.

Kalan kulutuksen lisäyksen tulisi tapahtua erityisesti kotimaisella kestävästi tuotetulla kalalla. Sisävesien kalojen pyyntimäärät pitäisi tuplata. Se vaatii tuotekehitystä sekä pyynnin ja logistiikan kehittämistä. Tämä edellyttää myös uusien kalaruokien kehittelyä ruokapalveluihin. Tähän haasteeseen on tartuttu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Maistuvaa muikusta. Uusia ruokatuotteita ammattikeittiöille -hankkeessa. Hankkeessa on kehitetty yhdessä Etelä-Savon keittiömestareiden kanssa uusia muikkuruokia, joita on testattu mm. opiskelija- ja henkilöstöravintoloissa.

Muikusta sipsejä, pitsaa ja perinteikkäitäkin ruokia

Paistettuja muikkufileitä kulhossa.

Muikkusipsit ovat monikäyttöisiä. Ne sopivat vaikkapa oluen kanssa nautittavaksi pähkinöiden ja perunalastujen sijasta. Puolukkamajoneesi on niille maukas lisäke.

Kalan paras mauste on tuoreus, mikä saattaa logistiikan kannalta olla haasteellista. Siksi kalan pakastaminen tuoreena on yksi ratkaisu sen käytön laajentamiseen.

Paistettuja muikkuja ja vaaleaa kastiketta valkoisilla kertakäyttölautasilla. Maisteluannoksia.

Hankkeessa kehitetyt valmiiksi paneroidut muikut ovat pakastetuote. Muikut ovat nopeita ja helppoja valmistaa tarjolle.

”Uusia muikkumakuja ammattikeittiöille on kehitelty erityisesti pakastetusta muikusta”, toteaa TKI-asiantuntija Jenni Palosaari Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Maistuvaa muikusta. Uusia ruokatuotteita ammattikeittiöille -hankkeessa tärkeänä yhteistyökumppanina on ollut Kerimäen Kalatalo, jossa onkin kehitetty muikun pakastukseen liittyviä toimintoja.

 

 

Nainen seisoo pöydän takana, päällä Maistuvaa muikusta -logolla varustettu esiliina. Naisen edessä pöydällä esillä pitsa ja ruokaannos, jossa on pyöryköitä ja perunamuusia.

Etelä-Savon Keittiömestareiden puheenjohtaja Aija Lyytikäinen on ollut mukana kehittämässä uusia muikkumakuja.

”Etelä-Savon keittiömestareiden kanssa olemme työpajoissa työstäneet erilaisia muikkuruokia. Osa sopii alkuruoaksi ravintolamenuisiin, kuten pekonimuikkuterriini tai perinnemuikut, ja osa on kehitetty suurtalouskeittiöihin. Esimerkiksi muikkumureketta maistatimme Kalavankankaan yhtenäiskoulussa Mikkelissä ja se sai erittäin hyvän vastaanoton koululaisten ja opettajien keskuudessa”, Jenni Palosaari kertoo.

Kala on tulevaisuuden ruoka

Kala nähdään nimenomaan tulevaisuuden ruokana. Viidentoista vuoden päästä suomalaisten lautasilla on entistä enemmän kalaa ja kasviksia ja kohtuullisesti lihaa ja maitotuotteita. Ravitsemuksellisesti tällainen ruokavalio olisi optimaalinen ja myös ympäristöystävällinen, sillä kalastus poistaa tehokkaasti vesistöihin jo joutuneita ravinteita ja vähentää siten vesistöjen rehevöitymistä.

Etelä-Savossa sisävesikalojen käyttömahdollisuuksia on niin muikun pyynnin ja käytön lisäämisessä kuin myös vähempiarvoisten kalojen pyynnin, logistiikan ja jalostuksen kehittämisessä. Tähän kannattaa panostaa, sillä kotimaisen kalan käytön lisäämisellä on myös merkittäviä talousvaikutuksia. Kotimaisen kalan kulutuksen lisäksi lisäystä tavoitellaan myös kalatuotteiden viennin kasvua.

Lisätietoja: xamk.fi/maistuvaamuikusta

Teksti ja kuvat: Taina Harmoinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Opiskelijanuorten ideoissa tähteeksi jäänyt leipä sai uuden elämän ja muikut taipuivat monenlaisiksi herkuiksi

26.05.2021 Ajankohtaista, Tapahtuma, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Ruokaoivallus®-kilpailun palkintojen jaossa 26.5.2021 tutkimusjohtaja Anu Haapala Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta ja aktivaattori Pekka Sahama Itä-Suomen kalatalousryhmästä palkitsivat Muikeita muikkumakuja -sarjan jaetulle ykkösijalle tulleen Alexiana Gaudiatin.

”Ruokaoivallus®-kilpailun töiden taso oli tosi positiivinen yllätys. Monenlaisia ruokia ja hyviä ideoita”, kilpailun arviointiraatiin osallistunut keittiömestari Roope Rask luonnehtii kilpailutöitä.

Kilpailusarjojen voittajat julkistettiin 26.5.2021 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Mikkelin kampuksella.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk järjesti nuorten valtakunnallisen ruokainnovaatiokilpailun 16-29 -vuotiaille opiskelijoille 1.2.–31.3.2021. Kilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran.

”Ruokaoivallus®-kilpailussa etsittiin tähteeksi jääneelle leivälle uusia käyttötarkoituksia ja nuorille maistuvia muikkuruokia. Opiskelijanuoret innostuivat Ruokaoivallus®-kilpailusta, sillä kilpailusarjoihin lähetettiin 32 kilpailutyötä, joista kolme kilpaili molemmissa sarjoissa. Kilpailu toteutettiin tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa”, TKI-asiantuntija Jenni Palosaari Xamkista kertoo.

Neljä miestä seisoo ulkona vierekkäin.

Ruokaoivallus®-kilpailun sarjojen järjestelyissä oli vahvasti mukana alueen yrityksiä, joista saatiin edustajat myös kilpailun arviointiraatiin: Tuomas Pöyry (vasemmalla), Anttu Rautio, Roope Rask ja Pekka Sahama.

Esiraati maisteli ja valitsi kummastakin sarjasta parhaimmat työt loppukilpailuun, joka järjestettiin 12.5.2021. Kilpailun arviointiraatiin kuuluivat toimitusjohtaja Anttu Rautio Siiskosen Kotileipomosta, toimitusjohtaja Tuomas Pöyry Järvi-Suomen Kalatuotteesta, keittiömestari Roope Rask Bistro Holvista, aktivaattori Pekka Sahama Itä-Suomen Kalatalousryhmästä ja ravitsemuspalveluliiketoiminnan lehtori Eeva Koljonen, TKI-asiantuntijat Merja Ylönen ja Taina Harmoinen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Kilpailutöiden arviointikriteereinä olivat aistinvaraisten ominaisuuksien lisäksi innovatiivisuus, käyttökelpoisuus, ekologisuus ja kestävyys sekä kotimaisten raaka-aineiden käyttö. Molempien sarjojen voittajat palkittiin 1000 euron tunnustuspalkinnoilla ja kaksi seuraavaksi sijoittunutta palkittiin tuotepalkinnoin.

 

 

 

 

 

Murun juustokakku on Leivän uusi elämä -sarjan voittaja

Sofia Masalkinan suunnittelema Murun juustokakku voitti Leivän uusi elämä -sarjan. Mehevän kakun pohja valmistetaan kuivasta leivästä.

Leivän uusi elämä –sarjan voittajaksi valittiin Murun juustokakku. Kilpailutyön oli ideoinut 17-vuotias Sofia Masalkina, joka opiskelee Kainuun ammattiopistossa matkailu- ja ravitsemisalaa. Murun juustokakun pohjaan käytetään kuivunutta leipää, joka jauhetaan pohjaa varten. Juustokakun erikoisuutena on myös vesihaudekypsennys uunissa. Lopputulos oli todella herkullinen.

”Kilpailutöissä oli todella mielenkiintoisia, rohkeita ideoita tähteeksi jääneen leivän hyödyntämiseksi. Parhaimmat työt erottuivat varsin selkeästi. Osaa ideoista tulemme todennäköisesti jatkotyöstämään. Tavoitteena on tuoda leivän käyttöideoita esille uudistuvilla kotisivuillamme”, toteaa Anttu Rautio Siiskosen Kotileipomosta.  Siiskosen Kotileipomo toimi yhteistyökumppanina leipäsarjassa lahjoittaen sarjan voittajalle palkinnon.

Leivän uusi elämä -sarjassa toiseksi tuli Iida-Mari Sainen ideoima Hävikkileipägranola. 28-vuotias Saine opiskelee bio- ja elintarviketekniikkaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Kolmanneksi sijoittui 16-vuotias Schildtin lukion opiskelija Linnea Humalajoki Jyväskylästä Leipäpannari -ohjeellaan.

Muikkusarjan voitto jaettiin smugettien ja muikkutäytteisten kalavohvelien kesken

Roni-Mikael Raappanan Kalavohvelit muikkulevitteellä voitti Muikeita muikkumakuja -sarjan jaetun ensimmäisen sijan. Vohvelitaikinassa sekä levitteessä käytetään kotimaista muikkusäilykettä.

Muikeita muikkumakuja –sarjassa tavoitteena oli ideoida nuorten makuun sopivia uusia muikkuruokia. Loppukilpailun taso oli huikea ja arviointiraati päätti jakaa ensimmäisen palkinnon. Voittajiksi valittiin Roni-Mikael Raappanan kehittelemät Kalavohvelit muikkulevitteellä ja Alexiana Gaudiatin Smugetit. Hauholainen 17-vuotias Raappana opiskelee autoalaa Ammattiopisto Tavastiassa. 24-vuotias Gaudiat opiskelee ravintola- ja cateringalaa Turun ammatti-instituutissa.

”Muikkusarjan kilpailutyöt olivat todelle hienoja ja innovatiivisia. Töihin oli paneuduttu ja käytetty aikaa kehittelyyn”, toteaa arviointiraatiin osallistunut Pekka Sahama Itä-Suomen kalatalousryhmästä, joka palkitsi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa muikkusarjan voittajat.

”On tärkeää, että uusia muikkuruokia kehitetään. Kotimaisen kalan edistämisohjelmassa tavoitteena on kalan syönnin lisääminen nimenomaan kotimaista kalaa käyttämällä. Tähän voisi vastata muikun pyynnin lisäämisellä, sillä muikkukannat ovat kestäviä”, Pekka Sahama pohtii.

Alexiana Gaudiatin Smugetit tulivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Muikeita muikkumakuja -sarjassa. Smugetteihin savustetut muikut ruoditaan ja jauhetaan sekä paneroidaan ennen kypsennystä.

Muikeita muikkumakuja –sarjassa kolmannelle sijalle sijoittui myös Kainuun ammattiopistossa matkailu- ja ravitsemisalaa opiskeleva 17-vuotias Evelina Tuktarova Muikkutäytteisellä perunaruisrieskarullalla.

Arviointiraati päätti antaa lisäksi kunniamaininnan Muikkukebab-burgerille, jonka kehittelystä vastasi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ruokatuotannon johtamisen opiskelija Janne Ruponen, 24 v.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjesti Ruokaoivallus®-kilpailun osana TKI-toimintaa kestävän hyvinvoinnin vahvuusalalla. Patentti- ja rekisterihallitus myönsi 30.11.2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle tavaramerkin Ruokaoivallus-logolle ja nimelle.

Kuvat: Teija Rautiainen ja Manu Eloaho / Darcmedia

Taina Harmoinen ja Jenni Palosaari, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu