Mainio Maitotila

Hankkeiden tavoitteena on maidontuotantotilojen kannattavuuden ja ilmastotehokkuuden parantaminen. Hankkeisiin osallistuville tiloille lasketaan Valion CARBO®-ympäristölaskurilla hiilijalanjälki ja tehdään hiiliviljelysuunnitelma. Mainio Maitotila-hankkeessa oli mukana vuoden 2022 päättyessä 140 maitotilaa ja Mainio Maitotila Kainuu-hankkeessa 35 maitotilaa.

Tilakohtaisten toimien lisäksi pidetään webinaareja, joissa käsitellään hiilineutraalin maitoketjun ja maidontuotannon kannattavuuden kehittämistä. Vuoden 2022 aikana webinaariaiheita olivat mm. ilmastotehokkuuteen vaikuttaminen lypsykarjanjalostuksella, ilmastonmuutoksen vaikutukset maataloudelle, muuttuneeseen kustannustilanteeseen sopeutuminen maatiloilla ja investoinnit maidontuotannossa tulevaisuudessa.

Covid 19- pandemian laannuttua webinaarien lisäksi järjestettiin pellonpiennartapahtumia, joissa esillä oli käytännön toimia hiiliviljelyyn, maan kasvukunnon parantamiseen ja tilusjärjestelyihin.

Pienryhmätoimintaa jatkettiin vuonna 2022: neljä nurmipienryhmää, neljä tuotantopienryhmää ja yksi sekä nurmi- että tuotantopienryhmien aiheita käsittelevä pienryhmä. Mainio Maitotila Kainuu-hankkeessa aloitti kaksi pienryhmää syksyn 2022 aikana. Toinen ryhmistä oli nurmiryhmä ja toisessa käsiteltiin sekä nurmi- että tuotantopienryhmien aiheita. Molemmat ryhmät jatkavat toimintaansa vielä vuonna 2023.

Nurmipienryhmissä keskityttiin nurmen tuotannon tehostamiseen, maan rakenteeseen ja ylipäätään hiiliviljelyyn. Tapaamisten teemoina olivat mm. säilörehun tuotantokustannukset, nurmiseosten valinta, viljelykiertojen suunnittelu, maan viljavuus ja ravinteiden saanti. Tuotantopienryhmien sisällöt painottuivat navetan sisäiseen toimintaan eli esimerkiksi ruokintaratkaisuihin, työjärjestelyihin ja eläinten terveyteen sekä kestävyyteen. Tapaamisissa keskusteltiin mm. nuorkarjan managementista, laidunnuksesta sekä lehmien rakenteen merkityksestä kestävyydelle.

Yhtenä Mainio Maitotila-hankkeen toimenpiteenä on kouluttaa ProAgrian asiantuntijoita, jotta he kykenevät jatkossa huomioimaan maidontuotannon ilmastotehokkuuden neuvontatyössään. Vuoden 2022 aiheita koulutuksessa olivat markkinoinnin ja viestinnän merkitys ilmastotyössä ja hiiliviljelyn toimenpiteet käytännön viljelyssä.

Tapahtumista ja tilakohtaisesta työstä kerrottiin sähköisten uutiskirjeiden, sosiaalisen median sekä yhteistyökumppaneiden tiedotuksen kautta. Hankkeilla on omat Mainio Maitotila-ryhmät Facebookissa.

 

Toteuttajat

Osatoteuttaja: ProAgria Etelä-Savo. Päätoteuttaja: ProAgria Itä-Suomi

Yhteyshenkilö

Anna-Katri Laakkonen, anna-katri.m.laakkonen (at) proagria.fi

Toteutusaika

01.01.2021-31.12.2023

Rahoittaja

Euroopan sosiaalirahaston (ESR 80%), yksityinen rahoitus

Budjetti

ProAgria Etelä-Savo: 50 258 €. Koko hanke 281 680 €

Teema

Muutosjoustavuus ja vastuullisuus, Muut

Asiasanat

hiiliviljelysuunnitelmat, pienryhmät, Kannattavuus, Alkutuotanto, maidontuotanto, ilmastotehokkuus

Hankkeen sivulle