Paikallisten ruokatuliaisten tuotteistaminen

Hankkeen päätavoitteena on paikallisten ruokamatkamuistojen tuotekehitystä tukemalla lisätä harvaan asuttujen maaseutualueiden mahdollisuuksia matkailutulon kasvattamiseen. Tavoitteeseen päästään 1) edistämällä paikalliseen kulttuuriin, luontoon ja raaka-aineisiin pohjautuvien ruokamatkamuistojen tuotekehitystä Suomen ruokamatkailustrategian mukaisesti ja 2) aktivoimalla Saimaan seudun ja Kymenlaakson harvaan asutun maaseudun elintarvikejalostajia sekä matkailu- ja ravitsemisalan yrityksiä ruokaviemisten tuotteistamiseen ja yhteistyöhön.

Hankkeen toimenpiteet jakautuvat kolmeen työpakettiin:

TP 1. RUOKAVIEMISILLE ASETETTAVAT OMINAISUUDET JA PAKKAUSTEN SUUNNITTELU
Selvitetään matkustajaviennin vaatimukset tuotteelle, esimerkiksi pakkauskoko, -materiaalit ja säilyvyys ja millaisille tuotteille erityisesti olisi kysyntää sekä ideoidaan ekologisia pakkausvaihtoehtoja ruokamatkaviemisille.

TP 2. TARINALLISTAMISEN MAHDOLLISUUDET JA PILOTOINTI
Tavoitteena on selvittää, miten esimerkiksi yrityksen ja paikkakunnan tarinat voidaan liittää eri tavoin tuotteisiin. Pilotoidaan yritysten kanssa tuotteiden tarinan viestimistä esimerkiksi erilaisia digitaalisia välineitä ja ratkaisuja käyttäen.

TP 3. YRITYSTEN AKTIVOINTI RUOKAMATKAVIEMISTEN TUOTTEISTAMISEEN JA HANKKEEN VIESTINTÄ
Aktivoidaan Saimaan seudulla ja Kymenlaaksossa harvaan asutun maaseudun elintarvikejalostajia sekä matkailu- ja ravitsemisalan yrityksiä ruokaviemisten tuotteistamiseen ja yhteistyöhön esimerkiksi tuotteiden jakelun ja myynnin osalta.

Hankkeen konkreettisena tuloksena syntyy sähköinen opas, joka sisältää ohjeita, vinkkejä ja vaihtoehtoisia malleja ruokamatkamuistojen tuotteistamiseen ja erityisesti tarinallistamisen ja digitalisaation hyödyntämiseen. Opas toimii käsikirjana alan yrityksille ja muille ruokamatkamuistojen tuotteistamisesta kiinnostuneille.

Toteuttajat

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Yhteyshenkilö

Tiia-Mari Eilola, Projektipäällikkö, tiia-mari.eilola(at)xamk.fi, p. 050 473 8180

Toteutusaika

1.10.2022-15.10.2023

Rahoittaja

Lapin ELY-keskus, HAMA-rahoitus

Budjetti

114 521 €

Raportit ja julkaisut

Makuelämykset matkamuistoiksi -opas

Teema

Lisäarvoa luonnosta ja paikallisuudesta

Asiasanat

tuotteistaminen, Ruokayrittäjä, Ruokamatkailu, ruokatuliaiset

Hankkeen sivulle