Etelä-Savosta elintarvikkeita Kiinan markkinoille

29.06.2017 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

_MG_0899Suomalais-kiinalaisen yhteistyön tärkeäksi osaksi on nousemassa puhdas ruoka ja nimenomaan sen vienti. Asiasta keskusteltiin kesäkuun lopulla Mikkelissä arvovaltaisessa suomalais-kiinalaisessa seminaarissa, jossa oli mukana niin Kiinan kansantasavallan Suomen suurlähettiläs Chen Li kuin Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sekä viranomaisia, yrittäjiä ja alan kehittäjiä.

Suomalaisen ruoan etuna on puhtaus, joka perustuu muun muassa meidän elintarvikeviranomaisten tarkkaan valvontaan, tiukkaan salmonellaohjelmaan, antibioottien vähäiseen käyttöön sekä viileän ilmastomme takia tarvittavaan vähäiseen tuholaistorjuntaan.

Puhtaalla ruoalla ja vedellä nähdään selkeinä asiakaskuntina Kiinassa muun muassa raskaana olevat naiset sekä vastasyntyneet lapset. Etelä-Savosta viedään jo elintarvikkeita Kiinaan, esimerkiksi Aten Marja-Aitta vie sinne marjamehuja.

Suomi on Unescon tutkimuksen mukaan vesivaroiltaan paras maa. Puhdas makea vesi on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi tuote. Puhtaaseen veteen erikoistunut Polar Spring on brändännyt lähdeveden Kiinan markkinoille.

Maailman luomumarkkinat ovat noin 82 miljardia US dollaria, josta Kiinan osuus on 4 % eli yli 3 miljardia US dollaria. Hyvillä luomutuotteilla on siten kysyntää Kiinassa ja tuo kysyntä tarjoaa hyviä mahdollisuuksia eteläsavolaisten luomuelintarvikkeiden vientiin.

Elintarvikkeiden vienti vaatii osaamista, jota ei välttämättä yksittäisellä toimijalla ole. Kiinan markkinoiden ja erilaisten viranomaismääräysten selvittäminen vie aikaa. Tällä hetkellä esimerkiksi Shenzhen Bilberry Industrial Co. Ltd. ja Pohjolan Mustikka Oy tarjoavat apua suomalaisten ruoka- ja juomatuotteiden maahantuontiin Kiinaan. Johtaja Jia Fu kertoo yhtiöllä olevan toimintaa 60 maakunnassa Kiinassa. Tavoitteena on erityisesti luomuelintarvikkeiden viennin lisääminen Kiinaan.

Etelä-Savon ruokaviesti –hanke järjestää alkusyksystä elintarvikevientiin liittyvän infotilaisuuden. Tavoitteena on löytää elintarvikeviennistä kiinnostuneita yrityksiä ja kartoittaa, minkälaista apua ne tarvitsevat vientitoimintoihinsa.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone