Ruokaketju kaipaa vientiä, lisäarvoa ja yhteistyötä

Toimenpiteistä suomalaisen ruoka-alan kehittämiseksi päätetään kevään aikana, kun ruokapoliittinen selonteko tulee eduskunnan käsiteltäväksi. Osana sitä on tehty ruokaketjun kilpailukykyä koskeva tutkimus, jonka toteuttivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ja Luonnonvarakeskus. Tulokset julkistettiin tammikuussa seminaarissa Helsingin Säätytalolla.

Tutkimuksessa haettiin eväitä menestykseen arvioimalla Suomen elintarvikeketjun suhteellista kilpailukykyä vertaamalla sitä Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Elintarvikeketjuun luettiin kuuluvaksi alkutuotanto, elintarviketeollisuus ja -kauppa. Kustannuskilpailukyvyn osalta teollisuuden ja kaupan kannattavuus osoittautui Suomessa vertailumaita paremmaksi. Raaka-aineiden hinnat ovat olleet kohtuullisia, markkinahinnat hyviä ja työvoimakustannukset kilpailukykyisiä. Sen sijaan tuottavuus on Suomessa heikko, mikä elintarviketeollisuudessa johtuu suhteellisesti korkeammasta työintensiivisyydestä. Saksa jää tuottavuudessa vielä Suomenkin taakse. Alkutuotannon kustannuskilpailukyky ja kannattavuus ovat Suomessa heikkoja ja vain Ruotsi on ollut kannattavuudessa Suomen perässä.

Kotimarkkinoilla ei tilaa kasvaa

Tulokset osoittivat, ettei kustannuskilpailukyvyn osalta Suomi ole alkutuotantoa lukuun ottamatta muita huonommassa asemassa. Kustannuksiin perustuva kilpailukyky on kyllä tehokas keino menestyä, mutta vain lyhyellä aikavälillä. Kun katteet pienenevät, tuottavuutta tulisi nostaa volyymia lisäämällä. Suomessa markkinat ovat kuitenkin kypsät: suomalaiset eivät voi kuluttaa ruokaa eikä päivittäistavarakauppoja voi olla määräänsä enempää. Kotimarkkinoilla kasvu on nollasummapeliä, toisen kasvu on toiselta pois.

Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että elintarvikeketjussa on ryhdyttävä panostamaan vientiin. Tanska on näistä neljästä maasta suurin viejä ja lähes puolet elintarviketeollisuuden tuotannosta menee vientiin. Suomi on joukon kotimarkkinakeskeisin. Tuotannosta 86 % myydään suomalaisille kuluttajille. Korkeasti jalostettujen tuotteiden osuus viennistä on suurin Ruotsilla. Suomi on kolmantena ja taakse jää vain Tanska. Se vie paljon puolivalmisteita, mutta suuret vientimäärät kompensoivat alhaisen jalostusasteen. Suomen elintarvikeketjun kansainvälistyminen on ollut viennin lisäksi etabloitumista, jolloin suomalaisten elintarvikeyritysten ulkomailla sijaitsevat toiminnot eivät hyödytä Suomen kansantaloutta. Saksa on nelikosta vientivetoisin ja sillä on suhteellisesti vähiten elintarviketeollisuutta ulkomailla.

Pitkällä aikavälillä kasvukilpailukyky on ratkaisevaa

Kyse on kyvystä tuottaa lisäarvoa ja kasvaa. Hyvä esimerkki on kaura. Suomen, Saksan ja Iso-Britannian kauran viennin arvo on ollut yhtä suuri, mutta kiloina Suomi vie neljä kertaa enemmän kauraa. Suomalainen kaura tunnetaan laadukkaana, mutta se lähtee maailmalle jyvinä. Saksasta ja Iso-Britanniasta kaura viedään pääasiassa jalostettuna. Suomella ei ole yhtä vahvoja vientiperinteitä kuin muilla mailla, ja sen historia on ollut kotimaisen ylituotannon purkamista.

Menestyksen hakemiseen tarvitaan kansainvälistymisen ja korkean arvonlisän merkkituotteiden lisäksi koko elintarvikeketjun yhteistyötä. Jotta Suomen valtit elintarviketuotannossa voidaan muuttaa hyvinvoinniksi, tarvitaan elintarvikeketjun sisällä yhteistoiminnallisuutta siten, että kaikki menestyvät. Ketjun kaikissa osissa tulee pyrkiä tuottamaan korkeaa lisäarvoa ja kääntämään katse globaaleille markkinoille, jotta Suomen vahvuudet kääntyvät eduksi.

Neuvotteleva ruokaketju tuo lisäarvoa kaikille

Etelä-Savossa on otettu askelia kilpailukykytutkimuksen ehdottamaan suuntaan. Jalostusarvoa on nostettu ja elintarvikealan yrityksiä on kansainvälistymisen tiellä. Muun muassa kauran viljelyä ja -tuotteita on kehitetty sekä edistetty ruokamatkailua, mikä osaltaan on vientiä. Vuoden 2015 alussa julkistettu Etelä-Savon ruoka-alan kehittämisohjelma sisältää kilpailukykytutkimuksen kanssa samoja teemoja. Kestävästä ruokakulttuurista ja ruoan arvostuksen lisäämisestä hyötyvät kaikki ketjun toimijat. Ruoan korkeatasoisen laadun kehittämisellä, sen näkyväksi tekemisellä ja jalostusasteen nostamisella kasvatetaan lisäarvoa. Ruokaketjun yhteistyötä uudistamalla toimijoiden suhteet tiivistyvät ja synnyttävät luottamuksellisia ja tasavertaisia kumppanuuksia, mitä voidaan kutsua käsitteellä neuvotteleva ruokaketju. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia luodaan ruokaketjun eri osissa tehtävällä kehitystyöllä ja uusilla aloitteilla, kokeiluilla sekä toimintatavoilla.

 

Riitta Kaipainen

Projektipäällikkö, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Toiminnanjohtaja, Etelä-Savon elintarviketalouden kehittämisyhdistys Ekoneum ry www.ekoneum.com

 

Marjo Särkkä-Tirkkonen,

Erikoissuunnittelija, Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

 

Kirjoittajat työskentelevät Etelä-Savon ruokaviesti –hankkeessa. Kirjoitus julkaistu ilman väliotsikoita Länsi-Savon mielipidepalstalla helmikuussa 2017.