Kalliolan luomun vihannekset kasvavat eteläsavolaisessa järvimaisemassa Haukivuorella

Kalliolan luomun viljelijäpariskunta Elina ja Antti Vauhkonen jatkoivat sukutilan viljelyä, koska halusivat tehdä monipuolista työtä, jolla on merkitystä. Luomuruuan tuottaminen kuluttajille kestävästi ja ympäristöä kunnioittaen on heille ensiarvoisen tärkeää.

Kalliolan luomun historia ulottuu 1900-luvun alkuun, jolloin tilan nykyisellä paikalla Haukivuoren Kärenniemessä pidettiin karjaa ja tuotettiin kotitarveviljaa. Tilalla toimi myös sekatavarakauppa 1960-luvulle saakka. Eläinten pidosta luovuttiin 1970-luvulla ja erikoistuttiin mansikan ja vadelman tuotantoon, koska tilan oma peltopinta-ala oli karjanpitoon liian pieni. Luomutuotantoon tila siirtyi vuonna 1998 ja vähitellen marjojen sijaan ryhdyttiin tuottamaan avomaankurkkua, kurpitsaa, nippusipulia, keräkaalia, parsakaalia, purjoa ja lanttua. Kurkusta tehtiin myös luomukurkkusäilykkeitä, jotka päätyivät yhtenä vuonna myös presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlan herkkupöytiin.

Nykyinen viljelijäpariskunta, Elina ja Antti Vauhkonen, ottivat tilan haltuun vuonna 2014 ja jatkoivat Antin vanhempien viitoittamaa tietä luomuvihannestuotannon parissa. Tätä ennen molemmat opiskelivat Helsingin yliopistossa agronomiksi ja työskentelivät opintojen jälkeen erilaisissa työtehtävissä, kunnes paluumuutto kotikonnuille mahdollistui.  Nykyisin tilan päätuotantokasvi on keräkaali, ja muina tuotantokasveina ovat purjo ja lehtikaali. Viljelyä on oman, 11 peltohehtaarin lisäksi 12 hehtaarin alalla vuokrapelloilla, jotta riittävä viljelykierto saadaan toteutettua.

Kaalilohkoilla viljely-ympäristön monimuotoisuutta ja luontaisten vihollisten elinmahdollisuuksia. parannetaan kukkivien kasvustojen avulla. Kuva Sari Himanen.

Tuotteet markkinoidaan Kuopiolaisen Tuoreverkko Oy:n ja Vihannesyhtymä 3T Oy:n kautta päivittäistavarakauppoihin. Suoraan tilalta menee pieniä määriä vihanneksia Haukivuoren keskuskeittiöön sekä muutamalle jatkojalostajalle. Markkinointi on näin vaivatonta, koska viljelijä voi keskittyä viljelyyn ja muut hoitavat tuotteiden markkinoinnin. Alkutuotannon tuotteen markkinointi on haastava tehtävä. ”Oman tuotteen erottuminen markkinoinnissa ja mainonnassa on hankalaa. Pitäisi löytää keino, miten oma keräkaali erottuu toisesta keräkaalista sekä keinoja tuottaa lisäarvoa tuotteille”, pohtivat Elina ja Antti. Ostajilla on myös vaatimuksia laatusertifikaattien suhteen, joten viime vuonna Kalliolan luomussa tehtiin IP Sigill-sertifiointi, mikä on tarkoitettu alkutuotantoyrityksille tuoteturvallisuuden ja ympäristövastuun varmentamiseen. ”Luomutuotannossa nämä asiat ovat pääasiassa jo hallussa, joten sertifiointi eri toimenpiteiden kirjaamisineen tuottaa paljon lisätyötä, ja joka toinen vuosi kolmannen osapuolen toimesta tehtävä auditointi on myös kallis. Sertifiointi ei tuo merkittävästi lisäarvoa tilan tuotantoon ja toimintaan”, toteaa Antti.

Kalliolan luomu tekee tiivistä yhteistyötä muiden alueen viljelijöiden kanssa. Tiedonvaihdon lisäksi koneita ja varastoja on yhteiskäytössä, peltolohkoja vaihdellaan luomutilojen välillä ja myös kausityövoima liikkuu tilalta toiselle kulloisenkin tilan tarpeen mukaan. ”Yhteistyö muiden viljelijöiden kanssa on elinehto. Se on myös henkinen tuki”, tuumaa Antti. Tila on ollut vuosien varrella mukana lukuisissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa. Hanketoiminnan myötä saa vaihtaa ajatuksia erilaisten ihmisten kanssa ja mm. viljelymenetelmiä kehittävät hankkeet on koettu mielekkäiksi. Antin mielestä avomaavihannestutkimusta on maassamme liian vähän. Viljelijät kaipaavat ihan perustutkimusta esimerkiksi viljelytekniikoista ja lajikkeista.

Usko luomun kehittymiseen ja sen mahdollisuuksiin on vahva, vaikka vuoden sisällä luomutuotteiden markkinat ovat menneet huonommaksi; jalostava teollisuus ei osta luomua ja julkisilla keittiöillä ei ole varaa ostaa luomua. Tulevaisuutta pohdittaessa on myös mietittävä, mikä on järkevää oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Elina ja Antti ovat vasta työvuosiensa alkutaipaleella, joten kehitystyö luomuvihannestuotannon parissa jatkuu. Se, jatkuuko Kalliolan luomun tarina jälkipolvissa jää nähtäväksi.

Pirjo Kivijärvi

Luonnonvarakeskus, URAKKA-hanke

Artikkelikuva Venla Reponen