Ajankohtaista

Luonto ja lähiruoka Etelä-Savon valtteja

28.07.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Länsi-Savo 28.7.2016:

Heinä-elokuun vaihde on kuuminta turistisesonkia, kun suomalaiset vielä mökkeilevät ja keskieurooppalaistenkin lomat ovat alkaneet, kertoo Länsi-Savo-lehti. Etelä-Savoon tullaan Saimaan ja puhtaan luonnon vuoksi, mutta myös ruokamatkailukohteena seutu on lyönyt läpi muutaman viime vuoden aikana.

Lisäksi lomalta halutaan aktiivisuutta sekä aitouden tuntua paikallisten kohtaamisen kautta. Ulkomaalaisille voisi olla elämys päästä kalalle tai marjaan suomalaisen kanssa, jutussa vinkataan. Näin yhdistyisivät elämykset, ruoka ja matkailu.

Matkailun seuraavat kehityskohteet Etelä-Savossa liittyvät palvelujen ostamiseen ja liikenteeseen, kertoo Länsi-Savo.

Lue Länsi-Savon juttu täältä.

 

Maidontuotanto lisääntynyt ja tehostunut Etelä-Savossa

13.07.2016 Ajankohtaista, Julkaisu | Kirjoittanut: Taina

Ely-keskus (Etelä-Savo), tiedote 4.7.2016:

Maidontuotanto on vähentynyt 2000-luvun alusta asti Etelä-Savossa, mutta viimevuosina tuotanto on kääntynyt nousuun. Maitotilojen lukumäärä on vähentynyt 60:llä kolmen viime vuoden aikana, mutta maidontuotanto on lisääntynyt lähes kuudella miljoonalla litralla.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen mukaan Etelä-Savossa on vajaa 500 lypsykarjatilaa ja noin 14 000 lypsylehmää, jotka tuottavat yli 115 miljoonaa litraa maitoa vuodessa. Lypsylehmien määrä ei ole merkittävästi muuttunut viimevuosina, joten maidontuotannon lisäys selittyy tuotannon tehostumisella ja keskituotosten kasvulla. Eteläsavolainen lypsylehmä tuottaa vuodessa keskimäärin noin 8 150 litraa maitoa. ProAgrian tuotosseurannassa mukana olevien karjojen keskituotos on noin tuhat litraa enemmän.  Keskituotos on noussut viime vuosina noin 1,7 prosenttia vuodessa.

Maidontuotanto on tärkeä tuotantosuunta Etelä-Savossa, sillä sitä kautta tulee yli 60 % maatalouden rahavirroista alueella. Ennusteet viittaavat kuitenkin maitomäärän alenemiseen Etelä-Savossa tulevina vuosina. Maidontuotannon vähenemiseen vaikuttaa alan heikentynyt kannattavuus ja pienten tilojen poistuminen tuotannosta.

Maidontuotannon vähenemistä voidaan torjua tuotannon tehostamisella ja laajennusinvestointien avulla. Maatalouden kannattavuus yleensä paranee tuotantoyksikön koon kasvun myötä.

AMK agrologi Jenna Hämäläinen selvitti opinnäytetyössään investointirahoituksen vaikutuksia eteläsavolaisilla maitotiloilla. Tutkimuksen mukaan investointirahoitusta käyttäneillä maitotiloilla peltoala ja lehmämäärä olivat selkeästi lisääntyneet ja lehmien keskituotos noussut. Maidontuottajan työmäärä ei merkittävästi vähentynyt, mutta työn fyysinen kuormittavuus vähentyi yli 80 prosentilla tutkimuksen kyselyyn vastanneista tiloista. Tutkimuksen viljelijäkysely toteutettiin syksyllä 2015.

Lue Etelä-Savon ELY-keskuksen tiedote kokonaan täältä.

 

Jenna Hämäläisen opinnäytetyön tiivistelmä löytyy tästä. Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan pdf-muodossa täältä.

Jenna Hämäläisen diasarja opinnäytetyöstä löytyy tästä.

 

 

 

Mustikkasadosta paikoin runsas

12.07.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Yle 12.7.2016:

Mustikkasadosta tulee paikoin runsas

Alueellisia ja paikallisia eroja mustikkasadossa on paljon riippuen siitä, paljonko pölyttäjiä on ollut liikkeellä. Mustikkametsällä paikallistuntemus on nyt valttia, vanhempi tutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta luonnehtii.

Mustikkasato on kypsynyt selvästi etuajassa. Sadosta on tulossa vähintään keskinkertainen tai jopa runsas, sanoo vanhempi tutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

Mustikkaa on saanut sormin poimimalla jo pari viikkoa. Joukossa on vielä raakileita, mutta lähipäivinä mustikka on niin kypsää, että sitä voi poimia myös poimurilla.

Lue Ylen uutinen kokonaan tästä.

Poimi tai osta ja leivo herkut

Vinkkejä marjojen poimintaan ja säilöntään löytyy mm. Maa- ja kotitalousnaisten sivuilta.

Torimyyjien tarjontaa voit etsiä lähitoreilta, esimerkiksi Savonlinnan torilta ja Mikkelin torilta.

Mustikoista voit leipoa esimerkiksi mustikkakukon eli rättänän, katso resepti täältä.

 

Ruuan suosio ja viljelijöiden talous ristiriidassa

12.07.2016 Ajankohtaista | Kirjoittanut: Taina

MTK:n tiedote 11.7.2016:

Kotimaisen ruuan suosio ja maanviljelijöiden heikentynyt taloustilanne ristiriidassa

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila näkee, että ruokamarkkinamme on ristiriitaisessa tilanteessa. Kotimaisen ruuan suosio ja maanviljelijöiden työn arvostus on nousussa, mutta tuottajien tilanne ei näytä paranemisen merkkejä vaikean markkinatilanteen ja Venäjän asettamien pakotteiden takia. Marttilan mukaan tilanne paranee vain tuottajahintojen nousun sekä kustannustasoa laskun kautta. Tuottajien parempi markkinatilanne ja asema markkinoilla vähentäisivät riippuvuutta maataloustuista.

Tuoreen maa- ja metsätalousministeriön teettämän tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä, että Suomi on maataloustuotannon suhteen omavarainen. Suomalaiset arvostavat maanviljelijöiden työpanoksia. Neljä viidestä uskoo maanviljelijöiden hoitavan työnsä erittäin tai melko taitavasti ja paneutuen.

Tulos on ristiriidassa voimakkaasti laskeneiden tuottajahintojen, kauppojen hintakilpailun ja maatalouden kasvaneiden vaatimusten kanssa. Maatalouden laskeneet markkinahinnat ovet kahden viime vuoden aikana lisänneet maataloustukien osuutta tuottajien heikentyneestä toimeentulosta. Viime vuonna maataloustulo Suomessa romahti 40 prosenttia viimevuodesta, eniten koko EU:ssa.

Lue MTK:n tiedote kokonaan täältä.

Tutustu maa- ja metsätalousministeriön teettämään tutkimukseen ruuan arvostuksesta tästä.

Saimaan tuotteille oma alkuperä- ja laatumerkki

11.07.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Länsi-Savo 11.7.2016:

Etelä-Savossa ollaan kehittämässä omaa D.O. Saimaa -merkkiä. D.O. Saimaa tulee sanoista Designation of Origin Saimaa, ja se mukailee varsinkin Etelä- ja Keski-Euroopassa hyvin tunnettuja alkuperämerkintöjä D.O.C ja D.O.

Merkin ideana on kertoa asiakkaille, että raaka-aine tai elintarvike on tuotettu Saimaan alueella. Vaikka alueellisuus on keskeinen kriteeri, se ei ole riittävä peruste käyttöoikeuteen. Elintarvikkeilta edellytetään lisäksi, että ne on tuotettu korkeiden gastronomisten ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti.

Etelä-Savon maakuntaliitto sai aloitteen ja pyynnön merkin kehittämiselle matkailutoimijoilta.

Lue Länsi-Savon uutinen kokonaan täältä.

Etelä-Savon maakuntaliiton tiedote (8.7.2016) löytyy täältä.

Merkin ensimmäinen hakuaika on avattu, ja hakemuksen voi jättää elokuun 2016 loppuun mennessä. D.O. Saimaa -laatumerkin hakemuksen voi täyttää sähköisesti täällä.

 

Kuluttaja ostaisi suoraan tuottajalta, kuka ujostelee?

05.07.2016 Ajankohtaista, Blogi | Kirjoittanut: Taina

Kuluttajien suoramyyntiä kohtaan ilmaisema kiinnostus on muuttumassa oikeiksi ostoiksi, iloittiin Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoituksessa 1.7.2016 (linkki). Tuoreen tutkimuksen mukaan (MT 29.6.2016) lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista on ostanut ruokaa suoraan tuottajalta viimeisen vuoden aikana ainakin kerran. Näistä ostajista noin 40 prosenttia aikoo edelleen lisätä ostojaan. Suomalainen kuluttaja arvostaa yhä enemmän laatua, jonka kriteerejä ovat puhtaus, maku ja ympäristöarvot. Lähiruokaostot toreilla ja tiloilla ovat kasvussa, mutta verkkokaupan osuus on edelleen pieni.

”Kuluttajat ovat innostuneet suoramyynnistä, mutta tilalliset ujostelevat!”

Näin kertoi Yle (4.7.2016), jonka mukaan Savonlinnan Reko-piiri kaipaa mukaan lisää ruuantuottajia. Lyhenne REKO tulee sanoista Rejäl Konsumtion, joka tarkoittaa reilua kuluttamista. Reko-rinkiin liittynyt kuluttaja näkee tuottajan Facebook-ryhmässä ilmoittaman tuotetarjonnan ja tekee siellä tilauksensa ennakkoon. Tuottajat tulevat kerralla sovittuun paikkaan, josta ostajat hakevat tilaamansa ruuan suoraan sen tuottajilta. Mitä enemmän ringissä on mukana tuottajia, sitä enemmän tulee paikallista ruokaa suosivia asiakkaita ja sen myötä myyntiä yrittäjille. Jos haluat Reko-rinkiin asiakkaaksi, etsi Facebookissa ryhmää hakusanoilla ”REKO” ja paikkakunta. Tällä hetkellä Reko-piiri löytyy Etelä-Savossa Savonlinnasta, Varkaudesta, Juvalta, Mikkelistä, Pertunmaalta ja Mäntyharjulta.

Ujostelevatko kuluttajat?

Kuluttaja saattaa ujostella Facebook-ryhmään liittymistä, ehkä myös koko naamakirjaa. Jos ei liity fb-ryhmään, voi lähiruokaa hakea torilta! Toreilta löytää varmasti lähiruokaa, mutta mistä kuluttaja löytäisi ne maatilojen myyntipisteet ja tilapuodit, josta voi itse käydä ostamassa? Googlaamalla saattaa saada osuman tai sitten ei! Onneksi nettisivustoja tulee koko ajan lisää ja seuraavassa on niistä muutamia oivallisia esimerkkejä:

* Aitoja makuja (www.aitojamakuja.fi) on kuluttajia ja yrittäjiä palveleva sivusto, joka auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset eri puolilta Suomea. Aitoja makuja –sivuilta löytyy monia käytännön oppaita yrittäjille (kts. aitojamakuja.fi > Ammattilaiset). Kuluttaja löytää ostopaikat monipuolisen hakutoiminnon avulla: aitojamakuja.fi > Haku. Tällä sivustolla hakua pystyy rajaamaan monella tavalla, kannattaa kokeilla!

* Lähi- ja luomuruoka (www.lahijaluomuruoka.fi) on verkkosivusto, jonka tarkoituksena on edistää lähi- ja luomuruoan myyntiä Suomessa. Sivusto palvelee sekä kuluttajia että tuottajia toimimalla linkkinä lähi- ja luomuruoan ystävien välillä.

* Ruokaa Suomesta (www.ruokaasuomesta.fi) on uusi suoramyyntipalvelu, jossa tuottajat myyvät suomalaista lähiruokaa suoraan asiakkailleen. Palvelu tähtää lähituotannon ja kuluttajien tuomiseen yhteen. Kesän aikana palveluun kerätään lähiruuan tuottajia ja palvelun markkinointi käynnistyy. Tämä palvelu tulee toimimaan kuluttajille myös mobiilipalveluna ja toimitukset voidaan tehdä myös postin kautta.

* Avoin maaseutu –palvelu (www.avoinmaaseutu.fi ) myy jalostettuja ja pakattuja tuotteita verkkokaupassa ja maksu toimii verkkopankissa. Sivujen www.avoinmaaseutu.fi kautta löytyy myös tilapuoteja, suoramyyntiä ja tilojen järjestämiä tapahtumia. Myös tilaesittelyjä voi etsiä tämän sivuston kautta!

Mikkelin seudulla liikkuvat voivat käydä ostamassa paikallista ja lähellä tuotettua ruokaa esimerkiksi Otavasta. Vanhan koulutilan alueelta löytyy Ravintola Vileen yhteistyökumppaneineen perustama Otava Food Factory. Katso tarkemmat tiedot herkullisesta valikoimasta ja aukioloajoista: http://vilee.fi/otava-food-factory/. Yllä olevista hakupalveluista löytää myös monet muut lähiruuan tuottajat, kannattaa tutustua paikallisiin ja herkutella lähiruualla!

Mansikka-aika on nyt!

Mansikka on merkittävin Suomessa myytävä marja ja tänä vuonna sen satokausi on kaksi viikkoa aikaisemmassa keskivertokesään verrattuna. Vesikelit varjostavat varhain alkanutta mansikkakautta, kirjoitti Yle 5.7.2016 . Mansikan pääsatokauden arvioidaan alkavan maan keskiosissa kuluvalla viikolla. Mikäli sateet ovat pääosin kuuroluonteisia, niistä ei ole kypsyville marjoille suurta haittaa. Mansikoita voi poimia sateellakin, joten kuluttajan kannattaa myös sateella etsiä lähialueelta itsepoimintaa tarjoava mansikkatila.

Poimijan on syytä toimia ripeästi, sillä satokausi saattaa olla viimevuotista lyhyempi! Edellä mainittujen hakupalveluiden lisäksi marjatilojen etsintään voi käyttää Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton (www.marjat.fi) sivuilta löytyvää tilahakua (kts. > Suoramyynti). Sieltä löytyy suoramyyntitiloja ja esimerkiksi mansikkaisia reseptejä. Kokeillaan mansikkareseptejä ja säilötään mansikat pian!

 

 

 

 

Julkisten ruokapalveluhankintojen vastuullisuudesta periaatepäätös

30.06.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

MMM tiedote 29.6.2016:

Periaatepäätös julkisten elintarvike- ja ruokapalveluhankintojen vastuullisuudesta hyväksytty

Hallituksen tavoite on, että julkisissa elintarvike- ja ruokapalveluhankinnoissa käytetään jatkossa vain vastuullisesti tuotettuja tuotteita. Tänään hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätös linjaa, että valtion elintarvikehankinnoissa otetaan tehostetusti huomioon ympäristön kannalta hyvät viljelymenetelmät, eläinten hyvinvointi ja terveys sekä elintarviketurvallisuus. Käytännössä periaatepäätös näkyy julkisissa keittiöissä tarjottavan suomalaisen ruuan määrän kasvuna.

Suomen julkisten hankintojen yhteenlaskettu arvo on vuosittain 35 miljardia euroa, josta ruokahankintojen osuus on 350 miljoonaa euroa. Periaatepäätöksellä odotetaan olevan merkittävä vaikutus kotimaisten tuotteiden ja yritysten palveluiden kysynnälle.

Lue MMM:n tiedote kokonaisuudessaan tästä>>

Lue Valtioneuvoston periaatepäätös pdf-muodossa tästä>>

 

Turistille lähiruokaa ja aitoja makuja

30.06.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Maaseudun Tulevaisuus 27.6.2016

Turisti haluaa lähiruokaa ja suosii aitoja makuja

Keskiverto turisti tutkii kotona visusti kohdemaan matkaoppaita ja hakee sieltä matkakohteiden lisäksi yhä useammin paikalliseen ruokaan liittyvää tietoa.

Yhtä lailla matkasta jäävä mielikuva riippuu siitä, miten maistuvaa ja laadukasta ruokaa on ollut tarjolla. Luomu, kasvispainotteisuus ja rento street food ruokarekkoineen ovat nousevia trendejä.

Ruokaa myös kuvataan ahkerasti ja jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Lue Maaseudun Tulevaisuuden kirjoitus kokonaan täältä>>

 

 

Kokkaa kotimaisia sesonkiherkkuja juhannuksena

23.06.2016 Ajankohtaista | Kirjoittanut: Taina

MTK:n tiedote 22.6.2016:

Kokkaa kotimaista ja suosi sesongin herkkuja juhannuksena

Suomen suvi on parhaimmillaan ja on aika juhlistaa keskikesää kattamalla ruokapöytään kotimaisia sesonkiherkkuja. Juhannus on meille suomalaisille kesän kohokohta ja samalla koko kesäkauden tärkein ruokajuhla. Syödään yhdessä!

Uudet perunat ja tillitupsu, grillistä kuuma makkara ja herkulliset lihat, savukala, tuore leipä, raparperi ja mansikat, kylmä juoma – kesä! Ruoka liittyy kiinteästi juhannuksen tunnelmaan. Kattamalla pöydän koreaksi hellimme makuhermoja ja syömällä yhdessä nautimme kesästä ja hyvästä seurasta.

Kesällä on mukava ostaa tuotteita suoramyyntipaikoista ja tehdä retkiä maaseudulle, ruuan lähteille.  Aitojamakuja.fi on valtakunnallinen elintarvikeyritysten hakupalvelu ja monipuolinen tietolähde, josta löydät niin paikallisten elintarvikeyritysten, suoramyyntitilojen sekä lähiruokakauppojen ja lähiruokaa tarjoavien kahviloiden ja ravintoloiden yhteystiedot.

Lue MTK:n tiedote kokonaisuudessaan täältä>>

Kotimaisuus tärkeä ostokriteeri ruokaostoksia tekevälle

22.06.2016 Ajankohtaista, Uutinen | Kirjoittanut: Taina

Suomalaiset ovat ruuan suhteen aiempaa tiedostavampia ja kotimaista ruokaa arvostetaan aiempaa enemmän. Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) tilaaman selvityksen mukaan myös tietoisuus kotimaisten valintojen vaikutuksista on noussut. Neljä viidestä muistaa ruokakaupassakin, että suomalaisen elintarvikkeen ostaminen tukee työllisyyttä.

Suomalaisten tuotteiden tuoreus, maukkaus, jäljitettävyys ja lisäaineettomuus arvioidaan ylivoimaisesti paremmiksi kuin ulkomaisten tuotteiden. Vain hintamielikuva puhuu ulkomaisen elintarvikkeen ostamisen puolesta.

Yli 80 prosenttia tutkimukseen osallistuneista pitää tärkeänä, että Suomi on maataloustuotannon suhteen omavarainen. Suomalaiset arvostavat maanviljelijöiden työpanoksia. Neljä viidestä uskoo maanviljelijöiden hoitavan työnsä erittäin tai melko taitavasti ja paneutuen.

Selvityksestä ilmeni myös, että ruuanlaittoa ja yhdessä syömistä arvostetaan ja että ruokailuun halutaan varata oma aikansa ja rauhansa.

Selvitys toteutettiin internet-kyselynä huhtikuussa 2016 ja se on jatkoa vastaaville tutkimuksille vuosilta 2008, 2010 ja 2012. Osa kysymyksistä oli samoja kuin aiemmin, osa oli uusia ja ne kohdistuivat ajankohtaiseen yhdessä syömisen teemaan.

Lue MMM:n tiedote tästä.

Tutustu tutkimusraporttiin tarkemmin tästä.